Jotenkin mää ajattelin että hössötän hirveesti sen ulkomaille lähön kanssa, kun se kuitenkin tapahtuu ens sunnuntaina, mutta ei. Mää vaan istun päivät pitkät kotona, ulkona sataa eikä minulla ole mitään tekemistä. Jotekin se lähtö ei vaan huoleta yhtään. Joku sano kuullessaan suunnitelmistani, että et sitten sen kauemmas lähe. Sarkastisesti siis, mutta jotenkin Iso Britannia ei enää tunnu olevan niin kaukana. Lentokin maksaa 50, mikä ei oo hirveesti rahaa, eikä lentäminen vie kuin pari tuntia aikaa.Pitää myös muistaa, että olin joku aika sitten käytännössä maapallon toisella puolella, tällä kertaa pysyn kuitenkin Euroopassa. Eikä se siellä oleminenkaan huoleta, selvisin viikon Amerikassa, ei kuukausi Englannissa ole enää mikään haaste. Nyt, kun mulla on sairasvakuutuskin.
Muuten mulla on alkanu tällä viikolla varsinkin semmonen omituinen unenomainen elely. En saa aloitettua mitään kummempaa hommaa, kun aattelen, että se jää kuitenkin kesken sen reissun takia. En pääse käymään töissä, kun sataa vettä koko ajan. Istun koneella, mutta nettikkään ei oikein suostu toimimaan. Tuntuu, ettei millää oo mitään merkitystä, mutta sitten muistutan, että ens kuussa onkin sitten paljon tekemistä, ja opittavaa ja kaikkea muuta. Hyväksyn tämänhetkisen olotilani vain väliaikaisena. Mutten ehkä tekisin asialle jotakin.
Hirveän eristetty olo. Tatu (ja kaikki muutkin) käy koulussa ja niillä on siellä porukkaa ja kavereita. Minun kaikki kaverit on muuttanut luoja ties minnepäin Suomea kaikki ja niilläkin on jo kohta uusia kavereita ja kouluporukka. Vähemmän sekava ihminen olisi tullut jo hulluksi ja masentunut. Minä taas ompelen housujen haarovälireiän umpeen. Kunhan ensiksi rikoin äitin ompelukoneen suuressa ompeluonnettomuudessa.
Tässä elämäni:
 |
| Pisteet sille, joka tietää mikä ohjelma. |
Eipä muuta. Yritän vielä kitua pari päivää ennen lähtöä.
