Sivut

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kaksi asiaa, jotka eivät toisiaan kohtaa

Pitkästä aikaa istun vanhan pöytäkoneemme ääressä. Sitä ei ole kukaan vähään aikaan käynnistänyt, kun meillä pojilla on omat kannettavast (tai minun tapauksessani oli) ja tytöt tykkää käyttää äitin kannettavaa.

Se on itse asiassa melko surullista se miten vähälle huomiolle tämäkin kone on jäänyt. Onhan se vähän hidas ja vanha, mutta kuitenkin ihan hyvä kone. Täällä se vaan nököttää täysin hylättynä kannettavien sorron alla. Kaikki ne muistot, lapsuuden pelihetket, kuvat, videot jotka se sulkee sisinpäänsä.

Sitten muihin asioihin. Tajusin, että se barschool juttu on vasta lokakuussa, (tai siis se mitä olin alun perinkin ajatellut, en vaan tajunnu miten kaukana se ajankohta on) eli minulla olis kuitenkin kaksi kuukautta kerätä rahaa siihen senkin jälkeen, kun olisin käynyt Amerikassa Vidconissa. Se ois vaan semmonen juttu jonka haluaisin tehdä.

Nyt kun ei ole konetta on miettinyt ja pohtinut asiaa läpi ja olen tullut siihen tulokseen että se matka olisi ihan mahdollinen. Vielä kun yhdistää siihen USA:n läpiajon ja tuttujen luona käynnit ja ehkä viimeisen Harry Potterin katsominen ensimmäisissä näytöksissä niin hyvää tulee.

Matkahan se suurin rahasyöppö on, mutta unohdan aina nukkumispaikat ja kulkemisen laskuista. Lisäksi olis kiva olla joku läppärintapanen mukana, mutta oma on rikki toistaiseksi ainakin. Jonkun miniläppärin pyytää lakkiaislahjaksi niin kyllä onnistuu. Ja oma kamerakin olis kiva, mutta sekin maksaa rahaa ja mistä minä sitä saan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti