Karoliina

Eilen päätti rakas serkkumme Aki taas pyörähtää meillä käymässä. Mietittiin että mitähän sitä tehtäisiin ja päätettiin sitten, että nyt lähdetään sinne karoliinan portaita katsomaan, kun olin heitä sinne jo kauan houkutellut.

No myöhän sitten lähettiin seuranamme sipsipussi, jonka Aki oli jostain keittiömme perukoilta napannut, eikä oltu edetty kuin kymmenisen kilometriä, kun suurin osa sipseistä oli jo joutunut parempaan paikkaan ja Aki valitteli janoaan kovaan ääneen. No mehän päätettiin pysähtyä sitten Suovanlahess, kun nähtiin se joku kyltti joka mainosti myllytupaa. Mää kuvittelin aina, että se on se keltanen vanha Tarmon kauppajuttu se kahvila mikälie, ja myö sitten harmiteltiin, kun se  ei ollut auki. Sitten ajattelin että Elinalta varmaan saa juotavaa jos käy kysymässä ja se oli muidenkin mielestä oikein hyvä vaihtoehto, joten lähin sitten autoa kääntämään siinä pihassa, että päästäs jatkamaan matkaa kun tajuttiin että tien toisella puolella näkyikin aukioloaukoja.

Olihan se sittenkin auki, mutta ei siellä missä sen luultiin olevan. Ostettiin limsat ja jatkettiin matkaa. Päästiin sitten lopulta perille ja Aki oli jo juonut oman limsansa ja vaati, että pysähtyisimme uudestaan tuossa tuvassa. Lähettiin kävelemään sitä polkua pitkin ja sitten Tatu ja Aki naureskeli jotain kengistä siinä takana ja kun vilkaisin mikä oli niin hauskaa huomasin, että Akilla oli pelkät croksit ja Tatulla aamutohvelit.

No myöhän sitten kiipeiltiin ja kompasteltiin ja liukasteltiin ja juoksenneltiin siellä aikamme, kunnes alkoi jo väsyttää ja hiottaa ja päätettiin sitten lähteä uimaan johonkin. Ei viititty siinä minkälie lammerannassa siinä kallioiden luona vaan päätettiin käydä nuorisoseurantalon uimarannalla. Lähettiin takasinpäin ja vauhilla, kun kello oli jo kymmentä vaille yheksän ja myllytupa oli sulkeutumassa yheksältä. Ehittiin just ja just rynnätä sisään ostamaan jäätelöä ja vähän juotavaakin.

No sitten oltiinkin jo nuorisoseuran talon pihassa ja lähettiin suunnistamaan sitä Tatun kertomaa rantaa kohti. "Hei tännehän pääsee autollakin, hae se!" Sanoi Aki, joten minähän hain. Pääsin ihan siihen rannan viereen joka osoittautui pusikon keskellä olevaksi laituriksi jota ei voi nähdä tielle tai minnekkään muuallekkaan ellei sitä osannut katella. Liian kylmää oli vesi kuulemma Akin mielestä, vaikka minusta ja Tatusta se tuntui kädenlämpöiselle. Ei sitten uitu, eihän meillä ollu uikkareitakaan vaan lähettiin autolla takasinpäin. Eksyin sinne mehtäteille ja ajettiin melkein jonkun pihaan yhtä tietä pitkin, minkä olemassaoloa en edes tiennyt. Hirveetä vauhtiperuutusta ja ojien ylitystä ja kauhun hetkiä. Päästiin sieltä pöpeliköstä vähän offroad meinigillä ja ajattelin että oltas ihan hyvin selvitty siellä Lapissakin offroadina ainakin minun autolla näin jälkikäteen ajateltuna.

Takasin kotiin, saunaan, kadutaan ettei mentykään uimaan, pelaamaan wormssiä kolmestaan, Aki haetaan lopulta joskus puolenyön jälkeen, myö mennään nukkumaan eka yö aitassa ja nyt oon lähössä jo töihin.

Eipä muuta

Täällä taas

Hävettää jo miten oon jättäny tätäkin tekemättä näin pitkän aikaa.

En päässyt tänään kysymään lomia, saavuin Tulilaan, Antti tuli vastaan ovella ja sanoi vain, että Reetta tai joku-jonka-nimen-ehdin-jo-unohtaa vastaa ruokahuollosta jne. Noh, siellä oli vielä se niiden minua tuuraava hoitaja paikalla, ihan mukava tyyppi, mutta miksi minun piti olla siellä koko päivä, kun heillä jo ilmiselvästi oli jo hoitaja omasta takaa?

Noh, minkäs minä teen, vietin päivän siellä ja yritin olla ihmisiksi.

Lahjakuvakollaasi!

Tuossa osa kaikesta, mitä sain sillon joku aika sitten.

Puhe, jonka pidin.

Tervehdys. Meitä Vesannon yhtenäiskoulun lukion kolmannen vuosikurssin opiskelijoita on tällä kertaa vain kymmenen. Ei siksi että kaikki eivät olisi päässeet kirjoituksista läpi, sattui vain olemaan huono sato tuolloin kolmisen vuotta sitten, kun oli aika itse kunkin päättää mihin lähtisi yläkoulun jälkeen. Ainakin meillä Vesantolaisilla oli yhdeksännellä luokalla hyvin ammattikouluvoittoinen ilmapiiri ja lukio oli lähinnä vain paikka mihin joudutaan. Vesannon lukio taisi olla itse asiassa lähes kirouksenomainen sanapari jota vältettiin sanomasta ääneen.

Meitä vesantolaisia on kuitenkin puoli luokkaa, tervolaisia muutama ja keiteleläinenkin sattui eksymään joukkoomme. Niin ja yksi viitasaarelainen joka on ikänsä käynyt koulua vesannolla mutta luokittelee itsensä keskisuomalaiseksi aina tarvittaessa. Mainitaan se nyt ettei tule noottia jälkikäteen.

Myönnettäköön se, ettei pieni ryhmäkoko suinkaan tarkoittanut sitä että olisimme olleet tiivis ryhmä. Yllättävän monta ”kaveriporukkaa” sitä vaan tuppaa muodostumaan näinkin pienellä valikoimalla. Sitä vaan ryhtyi kaveeraamaan jonkun kanssa kun ei ollut muitakaan.

Mutta sillähän ei oikeastaan ole niin väliä missä nurkassa sitä istui ja ketä siinä ympärillä istui kunhan yhteinen luokkahenki ei kärsinyt. Aina kun jokin asia piti järjestää, valmistaa tai suunnitella löytyi jokaiselle jotain tekemistä ja se kanssa tehtiin huolellisesti. Pelattiin hyvin yhteen kun tilanne sitä vaati ja työn jälki oli loistavaa kerta toisensa jälkeen. Paljonhan sitä mahtuikin tekemistä kolmelle kouluvuodelle, abirekan laidat, mopotus, kokkarit, kolmosten ulosheitto, tanssit, useat myyjäiset, lukuisat kahvittelut jne.

Vaikka tällainen pieni ryhmä on monin tavoin ihan mukava asia, on silläkain varjopuolensa. Joka ikinen kerta kun piti jonkinlaista joukkuetta kasata ties mihin urheilutapahtumaan oli kaikkien lähes pakko osallistua että saisimme edes joukkueen kasaan. Samaten muut vapaaehtoisasiat olivat usein hyvinkin pakollisia, kun muitakaan ei hommiin löytynyt. Esimerkiksi tällaisiin julkisiin esiintymisiin joutuu useimmiten luokan kovaäänisin höpöttämään häthätään eilisiltana ja tänä aamuna kirjoitettua puhetta, mutta tästäkin selvitään pakon edessä.

Meitä oli alussa enemmänkin, että eivät nämä pienen luokan onglemat aina ole olleet riesanamme. Tai no, yksitoista, mutta kuitenkin vähän enemmän. Ei kyllä juuri tuo lisää valinnanvaraa mutta kuitenkin. Sitten meitä oli vieläkin enemmän, kun Oulun seudulta tai jostain sieltä saapui muukalainen joukkioon noin vuodeksi. Toisella vuosikurssilla se sitten lähti ulkomaille ja vähän sen jälkeen toinenkin perässä, mutta vain Helsinkiin asti.

Ryhmänohjaajamme yritti useaan otteeseen luoda meihin perheenomaista ryhmähenkeä erilaisten leikkien ja kahvihetkien muodossa. Joskus jopa hieman epätoivoisesti, mutta määrätietoisesti. Kyllä hän taisi lopulta jossain vaiheessa onnistuakin. Voin muistella lämmöllä näitä kuluneita hetkiä kanssanne nyt kun se on sitten loppu ja me lähdetään ties minne päin mualimmaa.

Eipä muuta.

No johan on, kun ei sitä kameraa vieläkään näy. Kyllä kaikkea muuta tuli lehtien ja kirjeiden muodossa, muttei saapumisilmoitusta. Potuttaa, olin tasan satavarma, että se tulee tänään. Nyt mää pääsen näkemään sen aikasintaan joskus ens viikon tiistaina tai jotain sinnepäin.


Noh, taasiinsa oli pitkä lista tekemättömiä asioita keittiön pöydällä kun heräsin. Ehkäpä voisi niitä hieman tarkastella ja kenties siä puhetta kirjoitella ja sitä rataa.

Eipä muuta tähän hätään

Juhlahumu on näköjään sekoittanut äitin ja iskän päät, kun eivät ole älynneet ruokatarpeita ostaa. Nyt oonkin sitten kaksi päivää elänyt pelkillä muroilla. Muromysliä, maissihiutaleita, nesquikin niitä suklapalleroita mitälie...
Alkaa jo pikkasen kypsyttää tämä ruuan yksitoikkoisuus. No, huomenna käyn kaupassa tai grillillä ja nautiskelen oikein urakalla.

Tuntuu että äiti on sekoittanut sanat "siisti" ja "steriili". Meinaan tälle siivoamiselle ei näy loppua. Ja tää meno täällä alkaa olla melekosta, hirveetä ressimyrskyä puoleen toiseen. Kyl mää oon meleko tyytyväinen sitten kun tää kaikki on ohi. Tiistai on toivoa täynnä. Saa meinaan ollakkin, kun on se toinen pääsykoe, johon panostan.

Puhekin pitäs kirjottaa. Tanja myönsi, ettei ole itsekkään omaansa aloittanut, että eihän tässä mitään hätää viel ole.

Eipä muuta. Toivottavasti se kamera huomenna jo tulee, muuten potuttaa

Posti kulkee, Kusti polkee

Voi nyyh kun en vieläkään saanut sitä kameraa. Odottavan aika on pitkä ja nyt on jo keskiviikko.

Postista tuli kyllä kaikkea muuta. Hellareilta tuli muistaminen lahjakorttikuoren muodossa, vaikkakin sisältönä ei ollutkaan yhtään mitään. Sitten tuli joltakin kansanedustajaltakin ihan käsinkirjoitettu kortti. Markku Rossi taisi olla siinä mukana tulleessa käyntikortissa.

Sitten sain joiltain sukulaisilta kirjasen, jossa on "Kauneimpia mietelauseita" liittyen tämän erään kirjailijan, Paulo Coelhon, syvimpään olemukseen. Hänhän on "Alkemistin" kirjailija, kirjan, josta keski-ikäiset, eläkeläiset ja minä pidämme.

Tässäpä teille valittu pala:


"Kun teet totutut asiat toisin, annat sisimpäsi uudelle ihmiselle tilaa kasvaa."

Hieno lainaus, jonka voi tosin ymmärtää toisellakin tavalla. Esimerkiksi voit totutun tavan vastaisesti olla käyttämättä ehkäisyä, jolloin "uusi ihminen" sisälläsi voi kasvaa. Tajusitteko?

Eipä muuta tähän hätään