Eilen päätti rakas serkkumme Aki taas pyörähtää meillä käymässä. Mietittiin että mitähän sitä tehtäisiin ja päätettiin sitten, että nyt lähdetään sinne karoliinan portaita katsomaan, kun olin heitä sinne jo kauan houkutellut.
No myöhän sitten lähettiin seuranamme sipsipussi, jonka Aki oli jostain keittiömme perukoilta napannut, eikä oltu edetty kuin kymmenisen kilometriä, kun suurin osa sipseistä oli jo joutunut parempaan paikkaan ja Aki valitteli janoaan kovaan ääneen. No mehän päätettiin pysähtyä sitten Suovanlahess, kun nähtiin se joku kyltti joka mainosti myllytupaa. Mää kuvittelin aina, että se on se keltanen vanha Tarmon kauppajuttu se kahvila mikälie, ja myö sitten harmiteltiin, kun se ei ollut auki. Sitten ajattelin että Elinalta varmaan saa juotavaa jos käy kysymässä ja se oli muidenkin mielestä oikein hyvä vaihtoehto, joten lähin sitten autoa kääntämään siinä pihassa, että päästäs jatkamaan matkaa kun tajuttiin että tien toisella puolella näkyikin aukioloaukoja.
Olihan se sittenkin auki, mutta ei siellä missä sen luultiin olevan. Ostettiin limsat ja jatkettiin matkaa. Päästiin sitten lopulta perille ja Aki oli jo juonut oman limsansa ja vaati, että pysähtyisimme uudestaan tuossa tuvassa. Lähettiin kävelemään sitä polkua pitkin ja sitten Tatu ja Aki naureskeli jotain kengistä siinä takana ja kun vilkaisin mikä oli niin hauskaa huomasin, että Akilla oli pelkät croksit ja Tatulla aamutohvelit.
No myöhän sitten kiipeiltiin ja kompasteltiin ja liukasteltiin ja juoksenneltiin siellä aikamme, kunnes alkoi jo väsyttää ja hiottaa ja päätettiin sitten lähteä uimaan johonkin. Ei viititty siinä minkälie lammerannassa siinä kallioiden luona vaan päätettiin käydä nuorisoseurantalon uimarannalla. Lähettiin takasinpäin ja vauhilla, kun kello oli jo kymmentä vaille yheksän ja myllytupa oli sulkeutumassa yheksältä. Ehittiin just ja just rynnätä sisään ostamaan jäätelöä ja vähän juotavaakin.
No sitten oltiinkin jo nuorisoseuran talon pihassa ja lähettiin suunnistamaan sitä Tatun kertomaa rantaa kohti. "Hei tännehän pääsee autollakin, hae se!" Sanoi Aki, joten minähän hain. Pääsin ihan siihen rannan viereen joka osoittautui pusikon keskellä olevaksi laituriksi jota ei voi nähdä tielle tai minnekkään muuallekkaan ellei sitä osannut katella. Liian kylmää oli vesi kuulemma Akin mielestä, vaikka minusta ja Tatusta se tuntui kädenlämpöiselle. Ei sitten uitu, eihän meillä ollu uikkareitakaan vaan lähettiin autolla takasinpäin. Eksyin sinne mehtäteille ja ajettiin melkein jonkun pihaan yhtä tietä pitkin, minkä olemassaoloa en edes tiennyt. Hirveetä vauhtiperuutusta ja ojien ylitystä ja kauhun hetkiä. Päästiin sieltä pöpeliköstä vähän offroad meinigillä ja ajattelin että oltas ihan hyvin selvitty siellä Lapissakin offroadina ainakin minun autolla näin jälkikäteen ajateltuna.
Takasin kotiin, saunaan, kadutaan ettei mentykään uimaan, pelaamaan wormssiä kolmestaan, Aki haetaan lopulta joskus puolenyön jälkeen, myö mennään nukkumaan eka yö aitassa ja nyt oon lähössä jo töihin.
Eipä muuta
Kyllä minä saan täällä taas miettiä, että miten ihmeessä sinä selviät kun siinä Myllytuvan vieressä on iso kyltti, että Myllytupa ja olen varmaan tuhat kertaa sen kertonut, että se on tuo vanha mörskä se Myllytupa :DDD
VastaaPoistaMää oon aina kuvitellu että se on se kauppa. Ja onhan sekin melkonen mörskä. Me oltiin niin fiksautuneita siihen minun illuusioon, ettei ne muutkaan huomannu sitä
VastaaPoista