NaNoWriMo ja rangaistus

Eli osa teistä on saattanut jopa kuulla NaNoWriMo:sta, Jenni luultavasti jonkun vloggaajan kautta, Ellu ehkä muuten vaan mutta Nakki tuskin on koskaan kuullutkaan tästä kyseisestä jutusta, joten selitän sen nyt lyhyesti tässä kun kerta ei muutakaan kirjoitettavaa ole.

Eli NaNoWriMo on lyhenne National Novel Writing Month, eli kansallinen romaanin kirjoitus kuukausi, eli KaRoKiKu. Pidetään englanninkielinen lyhenne, jookos. Marraskuu on tämä kyseinen kuukausi, jolloin on tarkoitus kirjoittaa kokonainen romaani. 50 000 sanaa. Ja aion ottaa osaa tähän tsydeemiin.

(Jos mielenkiinto ei herännyt, hyppää pari kappaletta yli kohtaan rangaistus)

Mun on aina tehny mieli kirjottaa kirja tai joku muu vastaava, mutta koskaan mitään semmosta laukasevaa tekijää ei ole tullut vastaan. Sitten kun olen nyt kuluneen vuoden aikana katsonut yhe enemmän ja enemmän Youtube videoita ja videoitsijoita, ja törmännyt tähän NaNoWriMoon useammankin kerran. (vastedes nano)

Jutun konsepti on ollut tuttu, ja nyt se taas pulpahti esiin hetki sitten kun katselin Johnin live jutskaa ja häneltä kysyttiin aikooko hän osallistua tähän nanoon. No minä sitten ajattelin että oispa hauska kokeilla. 

Sitten aloin miettiä mitä kaikkee se tuo mukanaan. Se vie aikaa. 50 000 sanaa. se on noin 1667 sanaa päivässä. Noin 70 sanaa tunnissa. Eli jos kirjotan 1.2 sanaa joka minuutti koko päivän ajan joka päivä sen kuukauden ajan, ei minulla tule olemaan minkäänlaista ongelmaa. Mutta kiireitä tulee. Toiseks ajattelin että se pitää kirjottaa englannin kielellä. En ole tainnut edes tähän mennessä koko elämäni aikana kirjoittanut 50 000 englanninkielistä sanaa. Vaikka laskis kaikki englannin aineet yhteen ei tulos ole lähellekkään tätä lukumäärää. Mutta sitten sain tietää että muitakin suomalaisia osallistuu nanoon, ja suomenkielenkäyttö ei ole kielletty. Eli suomenkielinen se tulee olemaan se "romaani" sitten. Mutta se on silti paljon.

Tällä hetkellä minulla ei ole hajuakaan mistä kirjoittaisin, millainen juoni romaanissa tulee olemaan, henkilöhahmot, tapahtumaaika ja -paikka ja kaikki se mistä kirja käytännössä koostuu, Mikään idea äidinkielen aineissa ei ole kantanut tarinaa kuin korkeintaan sen pari sivua. 

Noh, kaikki järjestyy. Ei maailma kaadu jos en pääse 50 000 sanan tavoitteeseen. Toivottavasti kuitenkin pääsen. Lisää tästä myöhemmin.

RANGAISTUS: Koska sain ajokortin syntymäpäivälahjaksi, en juuri saanut mitään sen ihmeellisempää "aineellista" lahjaa sillon toukokuussa. Semmonen paketti mihin ne oli sullonu vähän kaikennäköstä. Siinä paketissa oli limsaa, DVD, pastilleja, partahöylä ja sitten tämä: 

Tommonen mikähänlie kasvonaamio "for men". Ja en ymmärrettävästi ole sitä käyttänyt, mutta se on tuossa pöydällä nyt lojunut jo puolisen vuotta, ja aattelin että tuota voisitte käyttää rangaistuksena, tai ainakin rangaistuksen osana. En tiedä minkä ihmeen päähänpiston kautta ne antoi minulle tuon mutta pitäähän sekin käyttää. 

Eipä muuta tällä kertaa. 

(Tässä tekstissä on muuten 440 sanaa, eli noin neljäsosa päivän tarvittavasta lukumäärästä. Mutta aika hyvin kun en kuitenkaan tätä ole kirjoittanut kuin jonkun kymmenisen minuuttia)

Öitä

O o o o Oshikuru

Eilen tapahtui jotain mitä meillä ei normaalisti tapahdu: Teimme ex tempore* -lähdön lomailemaan. Ja nyt ollaan taas kotona. Nuo ex tempore -suunnitelmat ei oo hirveen kauaskantoisia.

Tarina menee kuitenkin osapuilleen näin: Heräsin normaaliin aikaan siinä kymmenen maissa tyttöjen leikkien ääniin (plus yks niistä itki jos oikein muistan. Se pienin. Sohvi) ja menin aamupalalle jonka jälkeen tapani mukaan istahdin koneelle, kun en uloskaan viitsinyt mennä tekemisen puutteen vuoksi. Istuskelin sitten siinää aikani, kunnes yht'äkkiä** äiti tulee huoneeseen ja käskee pakkaamaan kamppeet kun myö lähetään Ähtäriin ja Tuuriin ostoksille. Ei tehny juuri sillä hetkellä mieli lähteä, ei minulla mitään ihmeellisempiä suunnitelmia ollut, olis vaan kiva olla kotona vähän aikaa ja säveltää jotain päivän aikana mutta ei, tulevaisuuteeni kuului nyt tuntien istuminen autossa perheen kanssa jne.

Kun en minä ole tottunut tommosiin äkkilähtöihin kun meillä ei niitä koskaa tehdä. No, totuin ajatukseen, pakkasin ja sit oltiinkin jo menossa.

Matkalla ei juuri tapahtunut mitään ihmeellistä, pysähdyttiin erääseen ravintolan tapaiseen mistä sai ihan älyttömän hyvää broileri ananas pizzaa (vai pitsaa en tiiä) ja ruokailun viihteeksi siellä oli tv josta tuli Miehen Puolikkaiden jakso joka oli just tullu muutama päivä sitten mutta se ei haitannut koska siitä jaksosta oli jääny osia näkemättä jotka tosin näin jo sillon kun se tuli ekan kerran tv:stä sillon pari vuotta sitten.

Mutta se hotelli oli hieno. Kattokaa vaikka:

Heti kun päästiin hissistä ulos vastaan tuli kallionseinämä, eli osa hotellista on louhittu suoraan kallioon. Oltiin toisessa kerroksessa alaspäin.

Ja noista koloista valu ihan vettä, kokeilin itse. Tosin sormeen jäi jotain surkeaa töhnää enkä halunnut tietää mitä se oli

 Sitten oli tommonen istuskelutila ala-aulassa, jonka valaistus oli huomattavasti tunnelmallisempi kuin mitä kännyn kamera kykeni taltioimaan.

Ja nuo käytävät oli törkeen hienoja. Kivikkoa, kalliota alhaalla ylhäällä ja sillai.

Tosin kun huomattiin sitten että meidän huoneet oli käytännössä koko hotellin toisessa päässä, ja meiän piti vielä taapertaa hetki ulkoilmassa, se hienous vähän laimeni. Hotelli mesikämmen on siis kyseessä, olettekos koskaan käyneet? Jos ette niin käykää.

En puuduta teitä yksityskohdilla hotellielämästämme, muutama kohokohta kuitenkin.


Ei mennyt kauaakaan kun veli huomasi että parvekkeelta pystyi kiipeämään toisille parvekkeille kun niissä väliseinissä oli just rakoja jaloille, ja sen seinän yläosan ja katon välille jäi miehenmentävä aukko. Hän kiipesi vain äitin ja tyttöjen parvekkeelle, ei huolta laittomuuksista.

Uimassakin kävimme, ja joku ulkomaalainen pieni pyöreä poika varasti veljeni uimahousut. Ihan oikeasti, käytännössä meidän silmien edestä. Kyllä nauratti.

Ja sitten kun oltiin kävelemässä huonetta kohti, meidän edessä käveli joku pikkupoika ja sen sisko, jotain 10-12 vuotiaita kait, ja kun siinä välillä on se ulkoilmaosuus pittää avainkortilla avata se sisälle johtava ovi, niin nämä ei oikeen sitä hallinneet. Tyttö tunki korttia väärinpäin siihen tunnistimeen, ja poika yritti neuvoa vieressä. Sanoi vaan että pittää työntää se kortti sisään ja vetää ulos että se virh.. vih.. vhri.. virhe... huoh... välähtää. Kävi ihan sääliks kun sitä varmaan pelotti ettei osannut vihreetä lausuttua. Oisitte olleet kuulemassa sen.

                                    
 
Sitten katottiin elokuvia, syötiin pähkinöitä jne. mentiin nukkumaan, herättiin, mentiin aamupalalle ja huomattiin että ravintolan vieressä on kaiteen takana pudotus tyhjyyteen:



Se oli lievästi sanottuna hieman pelottavaa. Mutta hyvää ruokaa sieltä sai

Sitten lähettiin, ajettiin Tuuriin, törmättiin tuttuihin ja ei niin tuttuihin ja ventovieraisiinkin, ostin uuden  takin, tyrmäätte sen sitten kun koulut taas alkaa, sain vihdoin luettua matkan aikana Looking for Alaska ja täytyy sanoa että yks parhaista kirjoista mitä oon lukenu. Ja sitten oltiinkin jo taas kotona.

                                             

Loppu.

*Tätä sananpartta käyttää usein, mutta en koskaa ole joutunut kirjottamaan, piti ihan wikipediasta tarkistaa miten se hoidetaan

**Onko yht'äkkiä parempi kuin yhtä-äkkiä tai muut sen semmoiset muunnelmat?

Huomioita

Tää päivittely tuppaa näköjään olemaan sellainen kerran viikossa -juttu, ja eihän siinä mitään pahaa ole, eihän?
Jossain äidinkielen kokeessa oli ope kirjoittanut, että kysyn ehkä liikaa kysymyksiä niihin vastaamatta. Enhän minä kuitenkaan liikaa, enhän?

Kun kannettava herättää henkiin sammuksista, se ilmoittaa käynnistymisen loppupuolella: Odota hetkinen, ja semmonen latausympyrä pyörii siinä jossain. Miksi se sitten lähtee se Odota hetkinen (vai oliko se hetki) pois, vaikka sen jälkeen ei voi mitään tehdä vielä vähään aikaan? Tulee siis tämä paina ctrl alt del jne. mutta kun ei vaan voi. Miks sen pitää antaa toivoa, että nyt kun olet odottanut sen hetken, voit tehdä jotain? Kun ei voi. Typerä tietotekniikka.

Ehkä nyky-yhteiskunta on liian kiireinen. Kärsivällisyyttä elämän oikeisiin hetkiin.

Taas oli muuten ihana herätä, kun mummo kuiskaa kaheksan maissa aamulla, että papalla ois hommia rannassa. Sitä sitten vaan kantamaan huonekaluja peräkärry täyteen het aamusta selkä vääränä. Eikä voinut ajaa mökin pihaan asti, kun pelkäsi ettei pääse kärryn kanssa mäkeä ylös. Mutta kyllä nuo rotevat pojat jaksaa kantaa massiivipuupöydän mäkeä ylös tuosta vain.

Ja nyt juuri päästiin juhlimasta syntymäpäiviä serkkujen luota. Ei mitään ihmeellisempää kerrottavaa sieltä.

Hömm hömm mitähän vielä. Ei kai mitään.

Jotenkin turhan tuntuinen teksti. Menkööt nyt kuitenkin.

BBW

Eilissäiltana oltiinkin sitten kokoonnuttu yhteen tuonne naapuripitäjän puolelle. Oonko väärässä jos väitän että tuo edellinen lause on täynnä virheitä? No oli miten oli. "Miksei kukaan kirjota mitään?" kävi kysymys siellä ja sen tähden ajattelinkin nyt kirjoittaa ihan hänen mielikseen, jos hän nyt tätä kaipaa. Ja kirjoitan vastedeskin useammin. Tänne ja muuallekin. Varsinkin muualle, sillä en enää halua palata kotiin pinnit päässä ja hiukset käkkärällä.

Hiuksista puheen ollen, olettekos kuulleet tätä teoriaa, että hiukset alkaa "pestä" itse itseään jos niitä ei pese shampoolla, vaan pelkällä vedellä? Teoria menee kuitenkin näin, jos on muutaman viikon (4-6) käyttämättä shampoota, hiukset alkaa automaattisesti tasapainottaa rasvoittumistaan ja sitten ei enää tartee koskaa pestä niitä shampoolla, pelkkä vesi riittää. Esim. täältä löytyy asiaa ja käytännön juttuja tästä jutusta.

No, juttu kuitenkin on, että minä en ole pessyt hiuksiani shampoolla sitten heinäkuun puolenvälin. Enkä nyt tiedä toimiiko tää juttu vai ei. Niitä hiuksia te sorkitte. Ne on käyny vaikka missä. Eikä niitä oo pesty pitkään aikaan. Buahahahaaa tai jotain.

Henkilökohtaisesti sanoisin, että kyllä se teoria toimii käytännössäkin, mutta saman vaivan ajaisi, jos leikkaisi hiukset pois kokonaan. Ei se hiusten shampoolla pesu mikään hirvee vaiva ole eikä se kauaa vie. Ainut hyöty hiusten shamppoopesuttomuudessa on, ettei mene shamppoota niin hirveesti. 

Tän chromen huono puoli on se, että siinä toimii mulla automaattinen oikeinkirjoituksen tarkastaja, joka osoittaa virheelliset sanat alleviivaamalla ne punaisella aaltoviivalla. Tämä ominaisuus on englannin kielelle, joten lähes joka ikinen sana jonka olen kirjoittanut on väärin. Hirveen kielirasistista touhua menossa. Ehkä sen voi säätää jotenkin järkevämmäksi. Kokeillaans... HÖH! kaikkee muuta löytyy mutta ei suomen uljasta kieltä. 

Tänään sattuikin sitten monenlaista. Aamulla tuli rekka pihaan ja jätti kolme sorakasaa ympäri parkkipaikkaa. No mepäs jouduttiinkin lapion varteen ja leviteltiin hiekkaa koko aamupäivä. Nyt on hieno uusi epätasainen parkkipaikka tuolla ulkona pimeydessä odottamassa, että joku siihen jää kiinni kun se ei ole vielä tamppaantunut kunnolla. Sitten iltasella käytiin Tuttujen luona Ilonan päivillä, ja matkalla tuli hirvittävä himo pelata Sims 2 tai 3, tai tarkemmin sanoen rakentaa oma talo näissä kyseisissä peleissä. Onko se outoa? 

Tämä jää tähän, minä ruppeen nukkumaan, tai tekemään jotain muuta. 

Ps. Löysittekö täältäkin salaisen tekstin?

Logo

Aina pienempänä piirrustelin kaikennäköisiä logoja ja sensellaisia töherryksiä vihkonkansiin ja lehtiin, mitä teen yhä vieläkin, laatu on tosin parantunut huomattavasti. Toivottavasti ainakin. Niin siis niitä logoja ja ikoneita omista nimikirjaimista ja asioista jotka on itselleen tärkeitä. Ei niillä mitään tarkoitusta ollut, lähinnä hyvin vuoksihan niitä aina piirteli, ei tulevan yhtiön logoksi, eikä omaan käyttöön, kuka on muka niin tärkeä, että tarvitsee oman logon? Tokihan se olisi hienoa, että aina kun tarvitaan joku allekirjoitus niin voisi vaan leimata oma logonsa siihen ja päästä siitäkin äkkiä.

Mutta siis asiaan. Miksei blogilla voisi olla logoa?

Hetken Melijohde. Miika Hokkanen. Samat kirjaimet, eri järjestyksessä. Siitä idea. Tässä mitä kehitin, yksinkertainen, oivaltava, luova, uniikki ja omaperäinen logoni:

Eiks oo hiano?

Ei mulla muuta tällä kertaa.