Eli NaNoWriMo on lyhenne National Novel Writing Month, eli kansallinen romaanin kirjoitus kuukausi, eli KaRoKiKu. Pidetään englanninkielinen lyhenne, jookos. Marraskuu on tämä kyseinen kuukausi, jolloin on tarkoitus kirjoittaa kokonainen romaani. 50 000 sanaa. Ja aion ottaa osaa tähän tsydeemiin.
(Jos mielenkiinto ei herännyt, hyppää pari kappaletta yli kohtaan rangaistus)
Mun on aina tehny mieli kirjottaa kirja tai joku muu vastaava, mutta koskaan mitään semmosta laukasevaa tekijää ei ole tullut vastaan. Sitten kun olen nyt kuluneen vuoden aikana katsonut yhe enemmän ja enemmän Youtube videoita ja videoitsijoita, ja törmännyt tähän NaNoWriMoon useammankin kerran. (vastedes nano)
Jutun konsepti on ollut tuttu, ja nyt se taas pulpahti esiin hetki sitten kun katselin Johnin live jutskaa ja häneltä kysyttiin aikooko hän osallistua tähän nanoon. No minä sitten ajattelin että oispa hauska kokeilla.
Sitten aloin miettiä mitä kaikkee se tuo mukanaan. Se vie aikaa. 50 000 sanaa. se on noin 1667 sanaa päivässä. Noin 70 sanaa tunnissa. Eli jos kirjotan 1.2 sanaa joka minuutti koko päivän ajan joka päivä sen kuukauden ajan, ei minulla tule olemaan minkäänlaista ongelmaa. Mutta kiireitä tulee. Toiseks ajattelin että se pitää kirjottaa englannin kielellä. En ole tainnut edes tähän mennessä koko elämäni aikana kirjoittanut 50 000 englanninkielistä sanaa. Vaikka laskis kaikki englannin aineet yhteen ei tulos ole lähellekkään tätä lukumäärää. Mutta sitten sain tietää että muitakin suomalaisia osallistuu nanoon, ja suomenkielenkäyttö ei ole kielletty. Eli suomenkielinen se tulee olemaan se "romaani" sitten. Mutta se on silti paljon.
Tällä hetkellä minulla ei ole hajuakaan mistä kirjoittaisin, millainen juoni romaanissa tulee olemaan, henkilöhahmot, tapahtumaaika ja -paikka ja kaikki se mistä kirja käytännössä koostuu, Mikään idea äidinkielen aineissa ei ole kantanut tarinaa kuin korkeintaan sen pari sivua.
Noh, kaikki järjestyy. Ei maailma kaadu jos en pääse 50 000 sanan tavoitteeseen. Toivottavasti kuitenkin pääsen. Lisää tästä myöhemmin.
RANGAISTUS: Koska sain ajokortin syntymäpäivälahjaksi, en juuri saanut mitään sen ihmeellisempää "aineellista" lahjaa sillon toukokuussa. Semmonen paketti mihin ne oli sullonu vähän kaikennäköstä. Siinä paketissa oli limsaa, DVD, pastilleja, partahöylä ja sitten tämä:
Tommonen mikähänlie kasvonaamio "for men". Ja en ymmärrettävästi ole sitä käyttänyt, mutta se on tuossa pöydällä nyt lojunut jo puolisen vuotta, ja aattelin että tuota voisitte käyttää rangaistuksena, tai ainakin rangaistuksen osana. En tiedä minkä ihmeen päähänpiston kautta ne antoi minulle tuon mutta pitäähän sekin käyttää.
Eipä muuta tällä kertaa.
(Tässä tekstissä on muuten 440 sanaa, eli noin neljäsosa päivän tarvittavasta lukumäärästä. Mutta aika hyvin kun en kuitenkaan tätä ole kirjoittanut kuin jonkun kymmenisen minuuttia)
Öitä
no osuit oikeaan, Nakki ei ole koskaan kuullutkaan, mutta ei olla me muutkaan.. :DD (Jenni olis jos olis kattonu tubea pitkään aikaan, kun ei ole ehtinyt. ja blaablaa :DDD)
VastaaPoistahuomenna alkaa youtube-maratooni ko nuo yhdet lähtee, niin varmana kuulen siitä sitten. :D
VastaaPoistaja ne david levithanin kappaleet WGWG:ssä oli musta yllättäen parempia ko greenin kappaleet. piti vaan ilmottaa ko nää sano että sää olit sanonu just päinvastoin. :D
VastaaPoistaMää tykkäsin lähinnä siitä miten John tunkee ne "vuorosanat" sinne tekstin sekaan. Ei siinä Levithaninkaan pätkissä mitään vikaa ollu.
VastaaPoista