Koti

Niin sen jo sanoinkin, että lukiessani tuota Ellun tekstiä mikähänseoli... "Vielä jaksaa aurinko paistaa", niin koin jonkinlaisen valaistumisen, tai siis tajusin jotain ja tuli mukava olo.

Tässä puolen vuoden sisällä on tullut matkusteltua yhteensä varmaan enemmän kuin ikinä koko elämäni aikana ja oon myos ehtinyt ajatella asioita, varsinkin täällä.

Käytiin Lapissa porukalla, mikä oli älyttomän mukava reissu näin jalkikäteen ajateltuna ainakin, kun ei muistele sitä ajamisen määrää. Olin kaukana kotoa vähän vieraassa paikassa, mutta ainakin te olitte mukana

No sitten lähin käymään tuolla rapakon takana ja se oli jotenkin kerrassaan käänteentekevä reissu. Mä olin niin kaukana ja niin yksin. Ihan vieraassa paikassa ja kulttuurissa, missä oikeestaan mikään ei ollu niinkun kotona. Se reissu jotenkin kutisti minun mielikuvan maailmasta.

Britanniakin tuntui enää maanpahaselta vaivaisen parin tunnin lennon päässä, joten lähin tänne avoimin mielen vailla huolia.

Mitä en sitten osannut odottaa oli hirvittävä koti ikävä. Toki se iski amerikassakin, mutta täällä se meni aluks ihan ylempiin sfääreihin. Pari ekaa päivää meni oikeesti vaan kauhistellessa, että miten minä selviän täysjärkisenä täältä pois. Samalla myos ajattelin, etta miten ihmeessa mää voin mihinkään armeijaan mennä, tai opiskelemaan sen puoleen? Sama juttuhan se on, monta kuukauttakin saattaa mennä ilman vilaustakaan kotia, en mää pysty siihen.

Ajattelin, että ehkä kyse on vaan siitä, etta tuo rahan vähäisyys tuo mukanaan muita ahdistuksen aiheuttajia, mutta kuitenkin aina, kun olen täysin tietoinen, että rahat riittää ihan hyvin ja on muutenkin hyvä olo, tekee mieli kotiin.

Ihmettelin myos miten te pystyitte siihen, lähtemään jonnekkin kauas kotoa pitkäksi aikaa. Noh, Jennillä on kokemusta muutenkin, mutta lähinnä te muut.

Mutta sitten luin tuon Ellun postauksen. Siinä oli niitä kuvia sieltä paikkakunnalta ja vaikka se paikka saatta ehkä teistä tuntua vieraalle, minusta se oli niin ihanan suomalainen. Heti hävis kaikki huolet noista tulevaisuuden opiskelusta ja armeijasta, en mää mene niin kauas kuin nyt. Siellä on kaikki kuitenkin tuttua ja turvallista Suomea. Elina sanoitkin siinä siitä Viitasaaren linja-autosta, miten se toi hyvän mielen ja turvallisen olon, mulle kaikki noissa kuvissa toi hyvän mielen. Puut, talot, autot, maisemat... Vaikka teistä saattaa tuntua, että ootte kaukana kotoa, musta tuntuu vaan siltä, että ootte Suomessa ja teidän on hyvä olla.

Heitin itteni keskelle vierasta kulttuuria vieraalle alalle. Mitä ihmettä minä ajattelin? Mutta nyt olo on jo hyvä, tottunut tämänhetkiseen tilanteeseen. Eilen eräs iso musta mies saunassa pohjusti tämän tunteen minulle, se sanoi "You learn how to appreciate things. If you never leave, you don't know what you got." Tänään luin postauksen ja tajusin tosissaan mitä se tarkotti.

Mua rasittaa ihan älyttomästi, kun tiedän, että sitten kotona korkeintaan pari päivää menee sillai, että kaikki "tuttu" tuntuu niin hienolta ja arvostan joka ikistä puurolusikallista ja askelta metsässä, mutta sitten se alkaa taas turtua. Ja kaikki on taas entisellään. Mulla on kotona tylsää ja haluan taas lähteä johonkin.

Tietty voihan siinä mennä pitemmänkin aikaa, meinaan melkeen eka viikko ja risat kaikki tuntu niin ihmeelta ja omituiselta ja sitten totuin. Ehkä kotona käy samoin. Pitäs vaan ottaa kaikki ilo irti siitäkin.

Tää ei oo yhtään niin järkevä teksti kuin mää haluaisin, mutta parempaan en täällä pysty.

Eipä muuta