Tämä on sitten viimeinen niistä parista harvasta tekstistä, jotka olen täällä kirjoittanut.
Yhdeksän tunnin päästä ois aika lähteä liikenteeseen, eli puol viis aamulla. Jotenkin on sekavat tuntemukset menossa just nyt.
Luin eilen illalla mun ensimmäisen päivän kirjotuksen (Joo oon kirjottanu joka ilta vihkoon mitä on tapahtunu ja mitä pitäs muistaa tehä) ja se oli kerrassaan huvittavaa luettavaa. "En missään nimessä halua viettää 27 päivää tässä läävässä." Noh, 27 päivää myohemmin siinä samaisessa "läävässä" teki melkeen mieli nauraa miten on asiat kääntyny raiteilleen.
Moni asia mikä alussa oli varsin kamalaa ja hirveää oli vaan totuttelukysymyksiä. Nyt voin sanoa, että suurta osaa näistä totutuista asioista ei jää ikävä, mutta en myoskään muistele niitä pahalla. Paitsi pällejä aamuyostä.
Eilen illalla mentiin siihen yhteen suurimmista tequilabaareista, ja voin sanoa käsi sydämmellä, että ikinä en ole syonyt niin hyvää ruokaa kuin mitä sieltä sain. En sitten ikinä. Siis kyllähän mää rakasta moniakin ruokia yli kaiken, mutta tuo oli sillä tavalla monimutkaisen herkullisia gastronomisia makuelämyksiä. Ei semmosta päivittäin soisi, mutta tuollai kerran kuussa se on elämys.
Voin myos sanoa, että se oli paras ilta Lontoossa. Syotiin porukassa, juteltiin mukavia, porukka tarjos juominkeja (Se meidän opekin, Marco, tarjos mulle jonkun torkeen hyvän drinkin, jonka nimeä en muista). Sillon tajusin, miten ikävä mulle tulee suurta osaa näistä tyypeistä ja miten surullista on, etten luultavasti tapaa niistä ketään koskaan. Luultavasti Juhoa ja Keniä näen joskus Helsingissä, mutta muita en. Pedrokin oli niin hyvä jätkä ja Marco mukava.
Nyt on ollu just semmonen "viimestä kertaa kavelen tästä, viimestä kertaa näen tuon jutun..." jne. Osa minusta haluaa jäädä, mutta suurin osa haluaa päästä kotiin.
Mulla on ikävä hiljaisuutta. Vain kerran koko kuukauden aikana on ollut niin hiljaista, että en ole kuullut muuta kuin veren kohinan korvissa. Se oli yks aamu kun menin koululle taas aikasessa, eikä kukaan muu ilmestyny sinne kun vasta ihan ennenkun koulu alko. Ei ollu mitää rakennushommia menossa siinä lähellä niinkun yleensä, eikä autojakaan menny. Olin muka lukevinani läksyjä, mutta kun tajusin sen korviahuumaavan hiljaisuuden, istuin vaan hiljaa ja kuuntelin.
Eipä muuta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti