Aamuyön ajatuksia

Nyt kello tosiaan on 5:30 päivystäjän pöytään teipatun rannekellon riekaleen mukaan. Toisena apupäivystäjänä toimin tällä hetkellä, mikä kieltämättä on äärimmäisen rasittavaa kahden viikon kiinniolon ainoana yönä, jollonka saisi nukkua jopa kahdeksaan asti aamulla, mutta minkäs teet.

Mulla on mukana kone ja kirja, gonapenaali, vesipullo ja pakinkansi sekä villapaita, koska öisin täällä on melko viileää, varsinkin kun ei pitäisi poistua tämän pöydän äärestä.Virallisestihan tässä ei saisi tehdä yhtään mitään lukuunottamatta tuon kärsineen postimyyntiradion kuuntelua, mutta kukapa sitä viittii tähän aikaan yöstä tulla tarkastamaan että mitä minä teen?

Tässä on nyt tullut mieleen sitten useampikin asia, mutta mistä halusin kirjoittaa tällä kertaa on luonteenlaatu.

Mähän olen kuitenkin introvertti ihminen. Meni jonkin aikaa hyväksyä tämä asia, mutta nyt helpottaa, kun voin avoimesti sanoa, että olen introvertti. Jotenkin pienempänä ja vähän isompanakin häirihti, että tuo veli tuntuu saavan helpommin kavereita ja olevan muutenkin vähän sosiaalisesti ehkä kirjavampi, mutta nyt ymmärrän miksi.

Tosissaan tässä hommassa on montakin asiaa, jotka rasittaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, kuten pitkä kesto ja sen hyväksyminen, leirille lähdön vastenmielisyys, vaikka nekin jälkeenpäin on ihan mukavia kokemuksia ja moni muukin asia, mutta itselle ylivoimaisesti isoin homma on tää populan paljous.

Äsken tuossa kun kävelin tarkastamassa nurkkia, ettei täällä nyt kukaan hiiviskele pahanteossa, tuli semmonen omituisen tyytyväinen olo siihen nähden, etten ole saanut nukuttua ihan tarpeeksi ja yhä on vessahädän poikanen, kun en äsken kerennä kävästä. Pelkästään se, että saa olla täällä näennäisesti yksin tuntuu tosi hyvältä.

Normaalistikin viikon paras hetki ei ole se, että pääsen kotiin, vaan se matka sinne, varsinkin se, kun pääsee sinne junaan yksin istumaan, mistä olen kai jo kirjoitellukkin aikasemmin. Niinkun tästä aiheesta varmaan muutenkin, mutta nyt on sen verran väsyneen sekava olo, että väliäkö hällä.

Kouluaikanakin alko olla, että pitemmän päälle alko ottamaan päähän kaikenmaailman kaikki, mutta sieltä pääsi aina kotiin sitten ja siellä sai olla suht rauhassa. Täällä varsinkin nämä kahden viikon kiinniolot alkaa ottaa päähän oikeen olan takaa, kun on niin harvoja hetkiä olla vaan ihan yksinään. Parastahan on päästä saunaan sillon, kun siellä ei ole muita, tai muuten vaan vaikka lähteä lenkille, eikä tarvii puhua tai olla muutenkaan missään tekemisissä muiden kanssa.

Mutta että semmosta. Ehkä mää nyt selviän selväjärkisenä vielä ainakin viikon. Kello on 5:45, eihän tähänkään mennyt kuin vartti. Vielä kaksi tuntia siis :D