Sivut

lauantai 18. syyskuuta 2010

Alun taival

Tässä sitä taas nähtiin miten monin eri tavoin voi laistaa lukemisesta ilman sen kummempia tunnontuskia. Perusta blogi joka ei tunnu niin turhalta kuin jonkin typerän facebook-pelin pelaaminen, vaikkakin ei tästäkään juuri ole mitään hyötyä kokeisiin lukemisessa. Ellen nyt sitten alaa suoltaa ruotsinkielistä terveystiedon faktatietoa jostain mieleni syövereistä, mikä on harmittavan epätodennäköistä. Mutta heti kun tämä blogin perustaminen on ohi ei se enää kaiverra mieltäni ja voin palata lukemisen pariin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ideahan tähän lähti siitä että kun kaverit edellä niin minä perässä. Tai yhteinen projektihan se oli mutta nämä sitten tekivät jokainen omansa ja ajattelin että minäkin sellaisen tarvitsen etten sitte ole joukkion ernu ainakaan yhtään sen enempää kuin olen nyt. Mutta heistä ja siitä ja tästä enemmän sitten tulevaisuudessa mikäli näen sen tarpeelliseksi.

Ja kun kertas tämä on uusi juttu vielä tämän postauksen aikana, niin mitä luultavammin muutoksia tapahtuu jonkin aikaa ennenkuin lopulliseen tyyliin päädytään. Tai sitten ei, tottumuskysymys.

Harmittavaa tässä asiassa on se, että blogin elinennuste ei ole pitkä. Luonteeseeni kun kuuluu olla hyvin kiinnostunut asioista aina jonkin aikaa mutta sitten kiinnostus joko lopahtaa tai siirtyy jonkin uuden asian puoleen. Jonkinasteinen ADHD tapaus, vain viiveellä.
Mutta nyt lupaan että postaukset eivät tule päättymään, niiden aikaväli voi vain hieman venähtää aika-ajoin.

Tämä saatta jopa toimia ihan oikeasti.

3 kommenttia:

  1. ihan niinko btw mulla on ollu jo oma blogi jo ennekö ajatus yhteisestä blogista synty :DD

    VastaaPoista
  2. Joo tän blogin kirjottaja sais tarkistaa lähteensä niinq vähän paremmin

    VastaaPoista