Three months have gone so fast, wake me up some time after September ends

Tehän silloin viimeksi totesitte, miten teidän pitää joskus päästä näkemään minut "aremijan harmaissa" eli kurkkusalaattiasussa. No, nyt jos hommat menee putkeen niin pääsette näkemään ne viimeistään silloin, kun tulette tupaantuliaisiin Kajaaniin. Long story short, oltiin ampumaleirillä tuossa viikko sitten, missä vastasin leirin huollosta suurimman osan ajasta, mutta kävin kuitenkin yhden ryhmän hyökkäysammunnan ampumassa ryhmää johtaen ja se meni ilmeisesti niin hyvin, että se oli niin sanotusti viimeinen naula arkussa, mutta sillai positiivisesti, jos semmonen positiivinen sanonta on, niin kertokaa se ihmeessä. Niin siis pointti tuossa oli, että samana iltana tämä ko. varapäällikkö antoi käskyn täyttää työnhakupaperit. Sitten seuraavana päivänä kymmenen minuuttia ennen lomillelähtöä hän pyysi minut toimistoonsa, missä pikaisesti kertoi, että kapteeni haluaa minut töihin puolustusvoimille ja lykkäsi työnhakulomakkeen käteen. Siinä menikin sitten lomamatka vähän pilalle, kun mietin sen kaksi tuntia junassa, että mitä sitä nyt tekisi. Kotona sitten juttelin porukoille ja tulin lopulta siihen päätökseen, että täytän sen pirun lapun ja palautan sitten kunhan olisivat nuo isommat herrat taas töissä jossain välissä. ELI, jos työpaikkoja aukeaa niin kuin niitä todennäköisesti tulee aukeamaan, jään puoleksi vuodeksi töihin Kainuun prikaatiin sopimussotilaaksi ja muutan siinä samalla Kajaaniin asumaan. Että semmosta tällä kertaa.

The message

Tiesin, että tänä aamuna saisin tietää onko opiskelupaikkaa tiedossa vai ei sitten joskus, joten illalla oli vähän vaikeuksia nukahtaa.

Lopulta sitten nukahdin ajatellen, että aamulla kun herään, niin kännykässä on jo viesti joka joko lannistaa tai innostaa sisällöllään. 

Sitten herätessäni muistin, että olen armeijassa ja täällä herätään pari tuntia ennen aamua, joten meni sitten jonkin aikaa ennen tätä ko. viestiä.

Onnea! Sinut on valittu JAMKin nuorten sosiaalialan koulutusohjelmaan ja liirum laarum, luki viestissä ja minä olin onnellinen.

Mutta kai sitä vielä ensi keväänä sitten hakee jonnekkin, jos mieli muuttuu tai on muuten vaan tylsää. Jotenkin tuo Akin ilmoitus lappiin lähdöstä (Ja muutenkin täällä pohjoisessa hengailu) sai semmoisen pienen kipinän syttymään taas tuosta opiskelusta pohjoisessa. Tosin sekin taitaa olla tämmönen lyhytaikainen juttu, ennenkuin taas totean miten mukavampi on olla jossain vähän lähempänä ja mummolakin on matkan varrella ja paikat on semituttuja. Sitten nähään.

Eipä muuta

"Heitin Petri Nygårdia omenalla" -.-

Viime viikko meni sinällään ihan mukavasti poislukien se, että yksiköstä suurin osa kotiutuu tämän viikon lopussa ja vittuilu on huipussaan, varsinkin kun meitä oli täällä minä, Hollanti ja kuusi lääkintäaliupseeria kaikkien muiden uusien aliupseerien ollessa lomilla.

Niin siis tämä tuleva viikko tuntuu pahaenteiseltä, kun nyt nuo muut tuvan tollukat tuli lomilta ja nyt tosissaan näkee koko töhöyden kirjon. "Joo join kolme päivää" "Minä kaikki kymmenen" ja sitten höhöttivät päälle. Toinen ei edes tiennyt että oli tarkotus tulla lomilta ennenkun kaveri oli kysyny aikasemmin päivällä että millä menee, kolmas epäilee myyneensä kurssipukunsa humalassa ja viimenen ilmeisesti autonsa.

Ei tänne hirveästi järkeviä jää. Ottaa päähän kun en päässyt tuonne autokomppanian puolelle. No pääsenpähän toimistoaliupseerin hommissa luistamaan turhasta paskasta, ainakin toivottavasti. Lomat vaan taitaa olla hankalampi saada, tai vaikeampi järkätä.

Joo eipä muuta

Miten meillä

Viime torstaina pääsin jo kotiin, kun yksikkö meni kiinni ja meillä ei ollu paikkaa minne mennä. Tatu haki Kuopiosta kuhan pyörähettiin ekana raxissa syömässä. Samalla reissulla napattiin uusi kännykkä matkahuollosta ja loppuilta menikin sitä räpläillessä.

Seuraavana päivänä Aki soitti ja mentiin sinne illaksi saunomaan ja muutenkin olemaan. Kokeilin sähköpyörällä ajoa ja se oli huolestuttavaa aluksi, mutta kätevää sitten kuhan tajus miten se vehe toimii.

Huomenna saan tietää pääsenkö opiskelemaan Jyväskylään ja jostain syystä se jännittää, tai sitten se on koko tämä tuleva viikko ja seuraavat, kun alokkaat tulee ja kovasti on hommia uutena toimistoAU:na.

Viime viikolla tuli selväksi, että tämä viikko on vielä semmonen rasittava tetsaus- ja pakkiruokailuviikko kun harjotellaan alikessuiksi vielä kerran ennen tositoimia.

Tällä kertaa viikon rasituksia helpottaa tieto siitä, että Tatu on riparilla kakarakasan kanssa ja tuskin nauttii olostaan yhtään sen enempää kuin minäkään.

Eipä muuta

Hulabaloopalai

Ulkona näkyy satavan mikä on ilmeisesti hyvin yleistä tänä kesänä meillä päin, vaikka Kajaanissa on satanut ehkä kahdesti.

Nyt on vähän omituista mennä takaisin kassulle, kun ei ole mitään hajua mitä houmenna, saatikaan seuraavana kahtena viikkona tulee tapahtumaan. Normaalisti kun ollaan vaihdettu yksikköä tai jotain muuta vastaavaa on tapahtunut, ollaan oltu kaksi viikkoa kiinni ja siinä ehtii kyllä tulla enemmän kuin tarpeeksi tietoa tulevasta. Nyt lähin torstaina lomille eikä kukaan kertonut eikä mistään voinut selvittää mitä tulee tapahtumaan ja suurin osa muista on ilmeisesti lomilla ainakin viikon. Eli meitä on siellä muutama hullu joille ei varsin ole mitään tekemistä ennenkuin gonat lähtee kahen viikon päästä.

Tämä oli ihan mukava loma, paljon ehti tehä kaiken näköistä mikä itsessään jo teki lomasta pidemmän oloisen. Harmi vaan kun ei ole lomia taas vähään aikaan, ne kun on niin kivoja. Voisi vaikka pitää kuukauden verran sitten joskus syksymmällä, tai sitten ehkä ei.

Ostin viime viikolla kuulokkeet, kun vanhat lakkas toimittamasta musiikkia vasempaan korvaan, ja eilen sitten hävitin ne johonkin oikein tehokkaasti. En kerrassaan muista mihin koloon työnsin ne kun tultiin Huuskosilta ja tänä aamuna en löytäny mistään. Ostin sitten uudet kahdeksan euron nappulat Clas Ohlsonilta että selviän viikosta ja jätän etsinnän toistaiseksi Tatulle kotiin, kun ei se ole töissäkään.

Käytiin myös tuolla Kuopion Ikeassa, kun oltiin koko porukalla liikenteessä. Ei hirveesti ostettu mitään, mutta nyt haluan kämpän johon tunkea tavaraa. Lähinnä niitä valenäppäimistöjä ja näyttöjä, ne oli hienoja.

Eipä muuta

Markkamorkkis

Nyt ois taasen tarkotus lähteä kasarmille siirretyn viikonloppuvapaan jäliltä ja on ihan miellyttävää muutenkin lähteä, kun on vaan vajaan kolmen päivän viikko edessä, kun on juhlalomaa tuo perjantaikin ja ylennys tulossa torstaina.

Juna vaan on myöhässä, kun toinen juna ei pääse laiturille, kun tunnelissa savuaa ja siellä palokunta pyörittelee päätään kun eivät ymmärrä mistä sitä tulee.

Heräteostokset on kuukauden teema elämässäni tällä hetkellä, meinaan mikäli tunnette minut niin melko pihi oon ollut aina raha-asioissa, mutta nyt on jotenkin päässy laiskistumaan, liekkö vaan kun ei mene omaa rahaa mihinkään ja armeijan harmaa elämä vaatii virkistävää vastapainoa tai jotain. Ensinnäkin ostin Xbox 360, semmosen Star Wars teemaisen vehkeen ihan vaan kun on vuosia jo sen halunnut ostaa ja se oli niin siistin näkönen. Toisekseen viikko sitten sunnuntaina tuli mieleen, että ois mukava omistaa älypuhelin ja sitten saman viikon perjantaina myöhään illalla sellaisen tilasin.

Tänään sitten tuli "morkkis" noihin liittyen, kun katoin tiliä ja siellä vain satanen lilluu, mutta nehän saa ihan kohta takaisin kuhan jaksaa odottaa ja olla sotilaallinen.

Nyt näkyi tulevan tuo toinen juna tuohon viereen, ehkä kohta päästään liikkeelle.

Eipä muuta

Uutisia lomarintamalta

Olen yhä elossa.

Kahdet juhlat viikonloppuna ja selvisin molemmista selvinpäin ja hengissä. Paljon näki sukulaisia ynnä muita. Akilla kova krapula.

Maanantaina lähti tytöt äiti mukaan lukien Linnanmäelle sille perinteiselle reissulle, jolle en itte ole lähteny pariin vuoteen enää, kun aloin olla usein kolmas tai viides pyörä porukassa ja jouduin laitteissa istumaan vieraittein viereen tai yksinään. Oltiin Tatun kanssa kotona koko päivä. Xbox tuli ja pelattiin sitten sitä aika runsaasti. Siivottiin pihaakin juhlien jäljiltä.

Ajoin illasta mummolaan yöksi, kun oli turhan aikainen lähtö kotoa pääsykokeeseen Jyväskylään. Tuli niin onnellinen olo siellä että melkeen itketti.

Aamulla lähdin seitsemän maissa ajelemaan Jykylää kohti ja pääsin perillekkin. Joku alkuinfo, jonka jälkeen käväsin Peten luona. Siellähän se vieläkin makasi. Sitä seurasi ryhmätyö ja haastattelu jotka tuntu menevän ihan jopa hyvin. Josko sieltä vaikka paikka napsahtaisi. Sitten ja siinä välissä keskustaan. Ostin viltin ja puukon.

Ajelin takasin mummolaan ja pysähdyin syömään. Mummo teki lämpimiä leipiä. Molemmilla tuntu olevan huumorintaju tallella. Yllättävän mustaa huumoria vanhuksilta.

Ajelin kotiin. Äiti kyseli kuulumiset, taivuttelin Tatun viemään minut Kuopioon illasta.

Juna parikymmentä minuuttia myöhässä. Pistorasiat ilmeisesti koristeita. Netti pätkii. Kassulle hiljaisuuden jälkeen.

Vittu kun ottaa päähän. Liikaa aikaa ajatella.

Taas on vierähtänyt melkeen kuukausi, enkä ole tänne mitään kirjoittanut, mikä on sinällään vähän sääli.

Nyt istun Kuopion rautatieasemalla ja olen onneton, kun taas pitäisi lähteä takaisin Kajaaniin, vaikka vasta sieltä pääsi "kotiin." Käytännössähän en ollut kotona melekeen yhtään kun oli isoisleiriä ja mummon syntymäpäiviä ja elokuvareissua, mutta kuitenkin.

Nyt kirjotan vaan pikaseen ja jatkan sitten illemmalla, kuhan kassulle pääsen ja jos huono tuuri käy, niin myös yöllä kirjoittelu jatkuu vähän sekavempana sitten, meinaan laskeskelin ja havainnoin, että tupalaisten apupäivystykset osui viime viikolle ja minä en ole taas sitä vähään aikaan tehnyt. Mukava valvoa se ainut yö millon saa nukkua, kun kohta lähetään viikon leirille. Tietysti vois ottaa koneen mukaan, meinaan siellä leirintäalueella Vuosangassa on sotku ja siellä taitaa olla sähköä.

Niin ja sehän tässä onnetonta ottaa päähän, että ens viikonloppuna päästään lomille vasta lauantaiaamuna ja kotiin pääsen sitten vasta neljän maissa, menee koko viikonloppu matkustamiseen, ellen keksi jotain nerokasta.

Perhanan perhana, pittää tosiaan keksiä jotain nerokasta, tarkistin justiinsa ja tulin siihen tulokseen, että joutuisin odottamaan kolme tuntia Kuopiossa sitä perhanan ainutta linjaa joka voisi viedä minut kotiin. Kysyin Tatulta, että tulisko hakemaan sillon ja mitä se vastaa? "Consult your mother"

Huoh :D

Pari puheen puutetta

Tässä taas asia joka ei oikeastaan liity mitenkään juurikaan mihinkään, mutta päätin kerrankin kirjoittaa jonkin satunnaisen ajatuksen ja sitten jatkaa sen pohdiskelua vähän syvemmällekin. Kirjoitin junassa viime sunnuntaina Kajaaniin matkatessa vähän pitemmänkin tekstin aiheesta, mutta se oli kuiva ja turhan esseemäinen, joten tässä homma niinkun pähkinänkuoressa.

Suomen kieli on ihan hieno, joustava ja monipuolinen kieli, mutta siihen pitäisi lisätä ainakin seuraavat kaksi termiä, joista kirjoitan. En siis ole vielä mitään konkreettista termiä kehittänyt kummallekkaan ajatukselle, mutta niiden käyttö ja muu vastaava on jo selvänä ajatuksena päässä.


Tiedättehän, kun noille ruokailuille on vaikka mitä nimiä, aamupala, brunssi, lounas, välipala jne. Ja ne on riittäneet ihan hyvin kautta aikain (No brunssi kyllä lisättiin tietääkseni joskus myöhemmin joidenkin keskieuroopalaisten toimesta, mutta silti) mutta nykypäivän "PIeniä aterioita useasti päivässä" -kulttuuriin pitäisi lisätä vielä yksi termi tuonne noiden joukkoon.

Ruokailun jälkeen yleensä syödään jälkiruoka, jos on syödäkseen ja joku pari tuntia varsinaisen ruokailun jälkeen tapahtuvaa napostelua kutsutaan välipalaksi. Mutta siihen väliin jää semmonen aika, millon syöminen pidetään perinteisesti vähän turhana ja jopa syöpöttelynä, mutta minkäs teet jos on nälkä? Siis semmonen syöminen, mikä tapahtuu liian myöhään ollakseen jälkiruoka, mutta liian aikasin ollakseen välipala. Itse olen laskelmoinut, että noin puolesta tunnista tuntiin välillä tapahtuva ruokailun jälkeen tapahtuva ruokailu tulisi kutsua tällä nimellä, jonka keksin sitten joskus myöhemmin.


Toinen juttu mikä tuli mieleen on sana "kiitos." Istuin junassa, konduktööri tulee vaunuun ja kysyy lippuja, minä ojennan omani, hän leimaa sen ja kiittää. Siinä tuli sitten semmonen tyhmä olo, että miksi ihmeessä se kiittää minua jostakin noin mitättömästä asiasta, joka muutenkin on ihan normijuttu? Totta kai se olisi käynyt järkeen, jos se joutuis yleensä kaivelemaan ne liput matkustajien taskuista tai jotain vastaavaa ja silloin minä oikein kohteliaana ojennan lippuni ihan itse, mutta normaalisti tuo tuntuu vähän liioittelulta.

Tarvittaisiin jokin kiitoksen tapainen sana, jota käytetään juurikin tuollaisissa tilanteissa, joissa joku tekee jotain mikä ei ole varsin kiitettävää, mutta joka kuitenkin vaatii jonkinlaista reagointia toiselta osapuolelta, että molemmat tietävät, että homma on nyt hoidettu. Tai sitten jokin vahvempi kiitossana, semmonen jota käytetään tyyliin sillon kun toinen pelastaa sun henkes, tai tuo jonkin ajatuksellisen yllätyslahjan tai muuten vain on hyvin kohtelias toista kohtaan.


Tämänkin siis kirjoitin toisena apupäivystäjänä aivan liian aikaisin sunnuntai päivänä, joten vetäkää johtopäätökset siitä?

Eipä muuta

Aamuyön ajatuksia

Nyt kello tosiaan on 5:30 päivystäjän pöytään teipatun rannekellon riekaleen mukaan. Toisena apupäivystäjänä toimin tällä hetkellä, mikä kieltämättä on äärimmäisen rasittavaa kahden viikon kiinniolon ainoana yönä, jollonka saisi nukkua jopa kahdeksaan asti aamulla, mutta minkäs teet.

Mulla on mukana kone ja kirja, gonapenaali, vesipullo ja pakinkansi sekä villapaita, koska öisin täällä on melko viileää, varsinkin kun ei pitäisi poistua tämän pöydän äärestä.Virallisestihan tässä ei saisi tehdä yhtään mitään lukuunottamatta tuon kärsineen postimyyntiradion kuuntelua, mutta kukapa sitä viittii tähän aikaan yöstä tulla tarkastamaan että mitä minä teen?

Tässä on nyt tullut mieleen sitten useampikin asia, mutta mistä halusin kirjoittaa tällä kertaa on luonteenlaatu.

Mähän olen kuitenkin introvertti ihminen. Meni jonkin aikaa hyväksyä tämä asia, mutta nyt helpottaa, kun voin avoimesti sanoa, että olen introvertti. Jotenkin pienempänä ja vähän isompanakin häirihti, että tuo veli tuntuu saavan helpommin kavereita ja olevan muutenkin vähän sosiaalisesti ehkä kirjavampi, mutta nyt ymmärrän miksi.

Tosissaan tässä hommassa on montakin asiaa, jotka rasittaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, kuten pitkä kesto ja sen hyväksyminen, leirille lähdön vastenmielisyys, vaikka nekin jälkeenpäin on ihan mukavia kokemuksia ja moni muukin asia, mutta itselle ylivoimaisesti isoin homma on tää populan paljous.

Äsken tuossa kun kävelin tarkastamassa nurkkia, ettei täällä nyt kukaan hiiviskele pahanteossa, tuli semmonen omituisen tyytyväinen olo siihen nähden, etten ole saanut nukuttua ihan tarpeeksi ja yhä on vessahädän poikanen, kun en äsken kerennä kävästä. Pelkästään se, että saa olla täällä näennäisesti yksin tuntuu tosi hyvältä.

Normaalistikin viikon paras hetki ei ole se, että pääsen kotiin, vaan se matka sinne, varsinkin se, kun pääsee sinne junaan yksin istumaan, mistä olen kai jo kirjoitellukkin aikasemmin. Niinkun tästä aiheesta varmaan muutenkin, mutta nyt on sen verran väsyneen sekava olo, että väliäkö hällä.

Kouluaikanakin alko olla, että pitemmän päälle alko ottamaan päähän kaikenmaailman kaikki, mutta sieltä pääsi aina kotiin sitten ja siellä sai olla suht rauhassa. Täällä varsinkin nämä kahden viikon kiinniolot alkaa ottaa päähän oikeen olan takaa, kun on niin harvoja hetkiä olla vaan ihan yksinään. Parastahan on päästä saunaan sillon, kun siellä ei ole muita, tai muuten vaan vaikka lähteä lenkille, eikä tarvii puhua tai olla muutenkaan missään tekemisissä muiden kanssa.

Mutta että semmosta. Ehkä mää nyt selviän selväjärkisenä vielä ainakin viikon. Kello on 5:45, eihän tähänkään mennyt kuin vartti. Vielä kaksi tuntia siis :D

Rahhoo

Kohta pitäisikin sitten lähteä takaisin kasarmille viettämään kahta viikkoa enemmän tai vähemmän leiriolosuhteissa, todennäköisesti vähemmän.

Elämä hymyilee sinällään juurikin nyt, kun noista verohommeleista lueskelin, että saan veronpalautusta 680 euroa, mikä on ihan kiva läjä rahaa varsinniin nyt kun rahaa ei mihinkään oikeastaan mene.

Toisaalta taas kun tavasin tuota viikonloppuvapaa-listaa männäviikolla niin ollaankin sitten syntymäpäivänäni kiinni ja vielä jollain leirillä. Vai kerroinko tämänkin jo?

No oli miten oli, ei muuta.

Huoh ja höh

Nyt voin sanoa, etten ole tämän lähempänä hajotusta käynyt. Siis melkein jo hajotti, mutta järki piti tunteet aisoissa.

Ensinnäkin tämä pitempi loma sai taas ajattelemaan syntyjä syviä, lähinnä oli itseasiassa hyvin positiivinen olo kun jutteli yhen tutun kanssa joka oli armeijan lopetellut vuosi takaperin, mutta sitten myöhemmin lueskeltuani karuja faktoja netistä meidän seuraavista parista kuukaudestamme alkoi olo olla masentunut.

Sitten toisekseen oli hirveen rasittavaa lähteä kasarmille tänään, itse asiassa ensimmäistä kertaa oli semmonen olo, ettei tekis mieli lähteä ollenkaan. Meillä on jokin ihmeen leiri tällä viikolla, eikä siitä ole kerrottu oikeen mitään ja tietämättömyys on rasittavaa.

Kolmanneksi aloin taas miettiä, että haluanko sinne RUK:iin vai en. Ensiksi, siis ihan alussa en halunnut missään nimessä, sitten tuli semmonen palava halu sinne ja nyt lähiaikoina on tullu taas semmonen olo, että haluaisin vaan jäädä tänne AUK 2:lle enkä lähteä mihinkään Haminaan RUK:in perässä. Mutta siitä ei pidä huolehtia vielä.

Mistä pitää juurikin nyt huolehtia on se, että koneen akku näyttää viittä minuuttia ja unohdin piuhat kotiin, joten tästä tulee ihan kohta vaan ylimääräistä painoa, ellei jollakulla nyt sitten ole tähän käypästä johtoa.

Henkilökohtainen kyynel.

Varusmiehen viha

Meillä on tuvassa yksi ongelma ja hänen nimensä on sanotaanko nyt vaikka Hollanti. Se nukkuu tuossa vastapäätä ja minä en kerrassaan siedä sitä. Oon ehkä kirjoittanu tästä aikasemminkin, mutten sitä jaksa nyt tarkistaa ja tämä on kuitenkin terapeuttista, siis omien tunteiden kirjoittaminen.

No siis tehän kuitenkin tunnette minut melko hyvin ja tiedätte, etten ole kiusaaja, vaikkakin aika usein silloin tällöin melkoinen törppö aina teitä kohtaan mutta sekin on lähes aina semmoista leikkimielistä vittuilua.

Mutta siis en kuitenkaan ole koskaan ollut koulukiusaaja, tai kiusattu sen puoleen.

No tällä Hollannilla on semmoinen outo tapa vetää sisäinen kiusaaja esiin. Joskushan aina oon puhunu, että kyllä ois kiva kun vaan snaois suoraan päin naamaa sille ja sille jotain, mutta puheen tasollehan se aina jää.

No ei tässä tapauksessa. Vihaan sitä kerrassaan niin paljon etten jaksa edes ajatella sen tunteita tai mitään muutakaan mitä normaalisti päässä pyörii ennenkun meen suuni avaamaan. Ja kun se ei varsinaisesti oo tehny mitään mikä ansaitsisi minun vihaa, se vaan on just semmonen saatanan vössykkä jota minä en kertakaikkisen vihoviimeisesti kestä.

Eilen olin hyvinkin ylpeä ittestäni, kun se tuli siivouspalvelun aikana taas pyörimään siihen minun lähimaastoon ja yht'äkkiä tokas: "Minusta meidän pitäs puhua näistä sun ongelmista." Johon minä vastasin välittömästi: "Minusta sinun pitäs pittää suus kiinni minun läsnäollessa." Sitten kuulu vaan semmonen epätoivonen hönkäsy sen suunnasta ja se ei koko loppuiltana puhunu mun kanssa yhtään mitään.

Mutta tänään se taas alko. Miten sen oikeen vois hajottaa? Jos mää en pääse kokelaaksi, niin joudun olemaan samanarvonen sen kanssa koko loppuvuoden ellen ylene kersantiksi ja sitä minä en kestä. Pakko päästä kokelaaksi, niin saa vähän juoksuttaa sitä oman mielen mukaan.

Mitä sitä sitten tekisi?

Aivopesua(ko?)

Vaikka heti alusta lähtien on ollut semmoinen asennoituminen tätä armeijaa kohtaan, etten hirveästi muutu noin persoonan puolesta täällä ollessa, niin jotankin on silti päässyt jo käymään.

Ei nyt sillä että olisin fanaattinen sotahörhö tai mitään, mutta jotenkin aina välillä tuntuu, että kaikki ei oo ihan kohillaan pääkopassa. Huumorintaju on saanut aivan uusia sfäärejä ja vivahteita, joista en edes tiennyt. Välillä tuntuu, että järki leikkaa vähän hitaammin kuin ennen, semmonen tyhymä olo, mikä varmaan johtuu juurikin siitä, että täällä selviää melekeen helpommalla, kun jättää aivot aamulla narikkaan ja nappaa ne mukaan vasta vapaa-ajalle.

Käytös on kuitenkin suht samanlainen ainakin siviilikamppeissa, kun tekee asiat täällä tietoisesti, en esmes jäkitä istuessa, tai sitten en vaan huomaa sitä. Ainut juttu mikä jäi mieleen oli se, kun Tatu tuli hakemaan kylältä joskus lomilta poies tullessa ja sen rintatasku oli auki, meinasin huutaa het samantien, että TASKU KIINNI, mutta hillitsin itseni kun oltiin kaupassa.

En nyt sit tiedä miten reserviupseerikoulu tai aliupseerikoulun kakkosvaihe oikein vaikuttaa mielen tasapainoon, ainakin tuo ensimmäisenä mainittu paikka on melkonen aivopesula, mutta toivottavasti ei nyt tule mitään ihmeellisempiä oireita sielläkään ollessa.

Eipä muuta

Kuulapää

Eilen autokoulun teoriatunnilla tauon aikana lösähdin makaamaan pöydälle torkkumaan. Edessä istuvat tupakaverit tokas, että tuo leikataan, puhuivat siis hiuksista.

No minäpä sanoin sitten että antaa tulla vaan.

Sitten iltapalan jälkeen kun tulin takasin ne nappas minut mukaansa, veivät vessaan ja leikkasivat ne sittes. Olen kalju. kuitenkin ainakin milli karvaa pollan päällisenä, joten ei pelkoa, että sitä enää kaljuuntuu, ellei nuokin nyt sitten putoa poies.

Eipä muuta

Painelin portille

Täällä saa kuntoisuusloman, eli vuorokauden vapaasti käytettävissä olevaa lomaa kun

A. On hyvä sotilas, ylennykset, nohevuus jne.

B. Käy kymmenen kertaa varusmiestoimikunnan järjestämissä vapaa-ajalle osuvissa liikuntakerhoissa.

C. Juoksee Hoikanportille ja takaisin kymmenen kertaa.

No, minä päätin, että kerta täällä sitten se kaksi viikkoa taas hajoillaan porukassa, niin voishan sitä sitten hankkia sen kuntsarin siinä samalla. Eli kymmenen kertaa Hoikanportille ja takaisin. Se on semmonen kaheksan kilometrin lenkki yhteensä, eli ei mikään naurettava ylitsepääsemätön haaste ole.

No me sitten päätettiin lähteä muutaman muun tupalaisen kanssa juoksemaan siellä nyt tänä iltana ja lähettiin sitten kolmen miehen letkana hölkkäämään hämärtyvään iltaan. Ihan mukava reissu sinällään, ei tuntunu mitenkään hirveelle matkalle, mutta tasan tarkkaan kyllä tuntee tehneensä jotain. Varsinkin viimenen mäki takasin kasarmille oli yhtä tuskaa, jalat ei melekeen tahtonu oikeen nousta enää, mutta lopulta päästiin takasin noin 50 minuutissa, mikä on kait ihan hyvä aika.

Nyt pitäs sama sitten toistua seuraavan yhdeksän päivän ajan, tai sitten voin pitää sunnuntaina vapaapäivän. Kattoo nyt pääseekö sitä edes sängystä ylös huomisaamuna, meinaan siinä tapauksessa voi jäädä juoksut huomiselta väliin. Ei silä kuntsarilla nyt niin kiire ole.

Kyllä se oli mukava juoksun jäliltä kävästä suihkussa ja sitten kävästä Hoikanhovissa (Mikä on mielestäni nerokas nimi ruokalalle) syömässä iltapalaa ja sitten koneelle dataamaan loppupäiväksi.

Eipä muuta.

Jos paniikki iskee ees vähän

Semmoinen omituinen olo iskee aina sunnuntaina, kun olen Kuopion Raxissa syömässä ja lukemassa junaa odotellessa.

Yleensä taustalla soi jokin Radio Suomipop tai joku vastaava, eli jotain suomalaista iskelmää siinä taustalla, syön rauhassa ja sitten vilkasen ikkunasta Kuopion torille ja tulee semmonen haikea olo. 

Ei millään tekis mieli ja jatkaa näitä hommia, ois niin paljon muutakin mitä ajallaan vois tehä ja muuta vastaavaa. Tulee semmonen "Hetko, mitäs mää nyt taas oonkaan tekemässä elämälläni"-hetki ihan puun takaa.

Tänään se oli jotenkin kahta kauheempi, kävi jo mielessä, että käyn nostamassa tilin tyhjäksi ja puksuttelen junalla Kajaanin ohi suoraan Ouluun ja etin sen Jennin kämpän ja asun siellä vaikka sängyn alla sitten niin kauan, kun valtio ei enää viihti ehtiä minua. Se oli siis semmonen hyvin lyhytkestoinen häiriöhetki, ennenkuin rupesin taas ajattelemaan asioita vähän rationaalisemmin.

Se on vaan omituista, että se tulee aina siellä se hetki, ei kotona lomilta lähdettäessä tai asemalta kasarmille kävellessä vaan justihinsa siellä niissä tietyissä olosuhteissa.

Mutta eipä se haittaa, kaks viikkoa kiinnioloa parantaa kaikki asennevammat.

Eipä muuta

Ah ja voih

Kyllä huomaa, että armeija on tehnyt minusta kovaksikeitetyn yksilön, aamulla menin leikkaamaan kynnet, niin se teidän antama tähän asti käteväksi todettu kynsileikkuri päksähti poikki. Se ei oikeen toimi siis enää.

Muuten on menny ihan hyvin. Melko heleppoa hommaa.

Aamujen epäloogisuus

Taas on meno täällä vähän älytöntä, autokomppaniassa on tähän asti aamut menny seuraavanlaisesti:

Herätys kello 5:45, aamupalalla valmistautuminen kello 6:00, aamupalalle 6:10 ja sitten kaks tuntia vapaa aikaa, josta ei kuitenkaan koskaan voi olla varma.

Noh, sunnuntaisin saadaan herätä vasta kahdeksalta, mikä kuitenkin tuntuu nyt hyvin typerältä, sillä aamupala onkin sitten vasta vartin yli yhdeksän. Porukka pisti kamppeet päälle hirveellä kiireellä, punkat räjähti särmäksi ja vessassakin vaan pyörähettiin hoitamassa kaikki aamutoimet. Nyt sitten vaan odotellaan tyhjän panttina. Ehkä tähän tottuu seuraavan 306 aamun aikana.

Huoh. Onpahan ainakin parempaa ruokaa aina sunnuntaisin.

Kolmas kerta toden sanoo

Syy siihen, että blogi on ollut yksityisenä jo jonkin aikaa ei suinkaan ole se, että olisin yht'äkkiä päättänyt tehdä siitä henkilökohtaisen päiväkirjan itselleni, vaan se, että päätin taas ajankohtaistaa sen ulkoasua ja kaikkea muutakin vähän, mutta en sitten jaksanut siihen mitään kirjoittaa ja se vaikutti vähän ankealta, kun on muuten ihan uusi ja mukamas hieno blogi, mutta viimeisin teksti on jostain joulukuulta.

No nyt ollaankin sitten viikonloppu kiinni, niin on iltasellakin aikaa kirjoitella, kun ei oikeastaan mitään tehdä. Muutama oppitunti aamusta ja iltapäivällä, ruokailut ja sitten yks essee piti rustata ja siihenin meni joku vartti. Muuten ollaan sitten vaan rötvätty, kunnes päästiin joku aika sitten iltavapaalle.

Pieni muutos viimekertaisesta on se, että olen nyt Oppilas Miika, mikä on teoriassa ylennys, mutta käytännössä alennus. Siirryttiin toiseen yksikköön oven taakse 1. Erillisen Autokomppanian puolelle aliupseerikurssille ja sen myötä ollaan viikonloppu kiinni ja ylennyttiin oppilaiksi. Sekin tilaisuus oli hieno, oppitunnilla kun ensimmäinen jätkä rupes vastaamaan tunninpitäjälle: Herra kapteeni, autosotamies .." "Ette te nyt enää mitään autosotamiehiä ole!" huusi kapteeni ja sen myötä oltiinkin jo oppilaita.

Niin ja miksi se on alennus ylennys? No kun AUK:hon päästiin, niin alkaa käytännössä sama rumba alusta kuin P-kaudella alokkaina, mutta vaan tarkempana ja rankempana. Ainakin on opiskeltavaa semmonen kuus kirjaa kuivaa tekstiä kaiken ryynäämisen ja muun paskan ohella, ja kokeita varmaan enemmän kun lukiossa yhteensä.

Eipä mulla muuta.