Puhe

Tässä seuraa se puhe jonka kirjoitin ja jonka takaisinsaantia hieman pelkäsin, mutta ei siinä kuitenkaan mitään sen ihmeellisempää sitten sattunut:

Hello everybody how are you doing today? I'd like to take a few minutes of your time to thank you for your help during the fund-raiser. Everyone worked hard for a common good and we couldn't have done it without you guys.

Just kidding. You were pretty much useless as always. Well most of you anyway, there was a few who actually tried to participate but even that was mostly just an act to try and make yourselves look better. I mean me and a few of my closest friends planned everything, did all the arrangements and finally cleared everything up. You did what we told you to do and even that you did reluctantly.

Why does this always end up like this? Can't you even try for once? On behalf of myself I proudly say that I won't miss you after I've moved away. Far away.

Ja sitten lopussa luki:

Funny! I was really laughing out loud when I finished reading this! Should you give a speech like this in real life some day?! Well maybe not... unless your audience has GOOD sense of humor. :)

Exellent-

The ending... it wasn't really clear when you're finished with your speech.

Huomasitteko punäkynä -efektini?

Niin ja tämän yhteydessä mainitsinkin, että jos tulen sitten englannin opettajaksi ja luen aineen joka on mielestäni hauska, mää vaan kirjotan siihen LOL ja sitten se arvosana. HAHAHHAAA.

(sarkastinen nauru)

NaNoWriMo ja rangaistus

Eli osa teistä on saattanut jopa kuulla NaNoWriMo:sta, Jenni luultavasti jonkun vloggaajan kautta, Ellu ehkä muuten vaan mutta Nakki tuskin on koskaan kuullutkaan tästä kyseisestä jutusta, joten selitän sen nyt lyhyesti tässä kun kerta ei muutakaan kirjoitettavaa ole.

Eli NaNoWriMo on lyhenne National Novel Writing Month, eli kansallinen romaanin kirjoitus kuukausi, eli KaRoKiKu. Pidetään englanninkielinen lyhenne, jookos. Marraskuu on tämä kyseinen kuukausi, jolloin on tarkoitus kirjoittaa kokonainen romaani. 50 000 sanaa. Ja aion ottaa osaa tähän tsydeemiin.

(Jos mielenkiinto ei herännyt, hyppää pari kappaletta yli kohtaan rangaistus)

Mun on aina tehny mieli kirjottaa kirja tai joku muu vastaava, mutta koskaan mitään semmosta laukasevaa tekijää ei ole tullut vastaan. Sitten kun olen nyt kuluneen vuoden aikana katsonut yhe enemmän ja enemmän Youtube videoita ja videoitsijoita, ja törmännyt tähän NaNoWriMoon useammankin kerran. (vastedes nano)

Jutun konsepti on ollut tuttu, ja nyt se taas pulpahti esiin hetki sitten kun katselin Johnin live jutskaa ja häneltä kysyttiin aikooko hän osallistua tähän nanoon. No minä sitten ajattelin että oispa hauska kokeilla. 

Sitten aloin miettiä mitä kaikkee se tuo mukanaan. Se vie aikaa. 50 000 sanaa. se on noin 1667 sanaa päivässä. Noin 70 sanaa tunnissa. Eli jos kirjotan 1.2 sanaa joka minuutti koko päivän ajan joka päivä sen kuukauden ajan, ei minulla tule olemaan minkäänlaista ongelmaa. Mutta kiireitä tulee. Toiseks ajattelin että se pitää kirjottaa englannin kielellä. En ole tainnut edes tähän mennessä koko elämäni aikana kirjoittanut 50 000 englanninkielistä sanaa. Vaikka laskis kaikki englannin aineet yhteen ei tulos ole lähellekkään tätä lukumäärää. Mutta sitten sain tietää että muitakin suomalaisia osallistuu nanoon, ja suomenkielenkäyttö ei ole kielletty. Eli suomenkielinen se tulee olemaan se "romaani" sitten. Mutta se on silti paljon.

Tällä hetkellä minulla ei ole hajuakaan mistä kirjoittaisin, millainen juoni romaanissa tulee olemaan, henkilöhahmot, tapahtumaaika ja -paikka ja kaikki se mistä kirja käytännössä koostuu, Mikään idea äidinkielen aineissa ei ole kantanut tarinaa kuin korkeintaan sen pari sivua. 

Noh, kaikki järjestyy. Ei maailma kaadu jos en pääse 50 000 sanan tavoitteeseen. Toivottavasti kuitenkin pääsen. Lisää tästä myöhemmin.

RANGAISTUS: Koska sain ajokortin syntymäpäivälahjaksi, en juuri saanut mitään sen ihmeellisempää "aineellista" lahjaa sillon toukokuussa. Semmonen paketti mihin ne oli sullonu vähän kaikennäköstä. Siinä paketissa oli limsaa, DVD, pastilleja, partahöylä ja sitten tämä: 

Tommonen mikähänlie kasvonaamio "for men". Ja en ymmärrettävästi ole sitä käyttänyt, mutta se on tuossa pöydällä nyt lojunut jo puolisen vuotta, ja aattelin että tuota voisitte käyttää rangaistuksena, tai ainakin rangaistuksen osana. En tiedä minkä ihmeen päähänpiston kautta ne antoi minulle tuon mutta pitäähän sekin käyttää. 

Eipä muuta tällä kertaa. 

(Tässä tekstissä on muuten 440 sanaa, eli noin neljäsosa päivän tarvittavasta lukumäärästä. Mutta aika hyvin kun en kuitenkaan tätä ole kirjoittanut kuin jonkun kymmenisen minuuttia)

Öitä

O o o o Oshikuru

Eilen tapahtui jotain mitä meillä ei normaalisti tapahdu: Teimme ex tempore* -lähdön lomailemaan. Ja nyt ollaan taas kotona. Nuo ex tempore -suunnitelmat ei oo hirveen kauaskantoisia.

Tarina menee kuitenkin osapuilleen näin: Heräsin normaaliin aikaan siinä kymmenen maissa tyttöjen leikkien ääniin (plus yks niistä itki jos oikein muistan. Se pienin. Sohvi) ja menin aamupalalle jonka jälkeen tapani mukaan istahdin koneelle, kun en uloskaan viitsinyt mennä tekemisen puutteen vuoksi. Istuskelin sitten siinää aikani, kunnes yht'äkkiä** äiti tulee huoneeseen ja käskee pakkaamaan kamppeet kun myö lähetään Ähtäriin ja Tuuriin ostoksille. Ei tehny juuri sillä hetkellä mieli lähteä, ei minulla mitään ihmeellisempiä suunnitelmia ollut, olis vaan kiva olla kotona vähän aikaa ja säveltää jotain päivän aikana mutta ei, tulevaisuuteeni kuului nyt tuntien istuminen autossa perheen kanssa jne.

Kun en minä ole tottunut tommosiin äkkilähtöihin kun meillä ei niitä koskaa tehdä. No, totuin ajatukseen, pakkasin ja sit oltiinkin jo menossa.

Matkalla ei juuri tapahtunut mitään ihmeellistä, pysähdyttiin erääseen ravintolan tapaiseen mistä sai ihan älyttömän hyvää broileri ananas pizzaa (vai pitsaa en tiiä) ja ruokailun viihteeksi siellä oli tv josta tuli Miehen Puolikkaiden jakso joka oli just tullu muutama päivä sitten mutta se ei haitannut koska siitä jaksosta oli jääny osia näkemättä jotka tosin näin jo sillon kun se tuli ekan kerran tv:stä sillon pari vuotta sitten.

Mutta se hotelli oli hieno. Kattokaa vaikka:

Heti kun päästiin hissistä ulos vastaan tuli kallionseinämä, eli osa hotellista on louhittu suoraan kallioon. Oltiin toisessa kerroksessa alaspäin.

Ja noista koloista valu ihan vettä, kokeilin itse. Tosin sormeen jäi jotain surkeaa töhnää enkä halunnut tietää mitä se oli

 Sitten oli tommonen istuskelutila ala-aulassa, jonka valaistus oli huomattavasti tunnelmallisempi kuin mitä kännyn kamera kykeni taltioimaan.

Ja nuo käytävät oli törkeen hienoja. Kivikkoa, kalliota alhaalla ylhäällä ja sillai.

Tosin kun huomattiin sitten että meidän huoneet oli käytännössä koko hotellin toisessa päässä, ja meiän piti vielä taapertaa hetki ulkoilmassa, se hienous vähän laimeni. Hotelli mesikämmen on siis kyseessä, olettekos koskaan käyneet? Jos ette niin käykää.

En puuduta teitä yksityskohdilla hotellielämästämme, muutama kohokohta kuitenkin.


Ei mennyt kauaakaan kun veli huomasi että parvekkeelta pystyi kiipeämään toisille parvekkeille kun niissä väliseinissä oli just rakoja jaloille, ja sen seinän yläosan ja katon välille jäi miehenmentävä aukko. Hän kiipesi vain äitin ja tyttöjen parvekkeelle, ei huolta laittomuuksista.

Uimassakin kävimme, ja joku ulkomaalainen pieni pyöreä poika varasti veljeni uimahousut. Ihan oikeasti, käytännössä meidän silmien edestä. Kyllä nauratti.

Ja sitten kun oltiin kävelemässä huonetta kohti, meidän edessä käveli joku pikkupoika ja sen sisko, jotain 10-12 vuotiaita kait, ja kun siinä välillä on se ulkoilmaosuus pittää avainkortilla avata se sisälle johtava ovi, niin nämä ei oikeen sitä hallinneet. Tyttö tunki korttia väärinpäin siihen tunnistimeen, ja poika yritti neuvoa vieressä. Sanoi vaan että pittää työntää se kortti sisään ja vetää ulos että se virh.. vih.. vhri.. virhe... huoh... välähtää. Kävi ihan sääliks kun sitä varmaan pelotti ettei osannut vihreetä lausuttua. Oisitte olleet kuulemassa sen.

                                    
 
Sitten katottiin elokuvia, syötiin pähkinöitä jne. mentiin nukkumaan, herättiin, mentiin aamupalalle ja huomattiin että ravintolan vieressä on kaiteen takana pudotus tyhjyyteen:



Se oli lievästi sanottuna hieman pelottavaa. Mutta hyvää ruokaa sieltä sai

Sitten lähettiin, ajettiin Tuuriin, törmättiin tuttuihin ja ei niin tuttuihin ja ventovieraisiinkin, ostin uuden  takin, tyrmäätte sen sitten kun koulut taas alkaa, sain vihdoin luettua matkan aikana Looking for Alaska ja täytyy sanoa että yks parhaista kirjoista mitä oon lukenu. Ja sitten oltiinkin jo taas kotona.

                                             

Loppu.

*Tätä sananpartta käyttää usein, mutta en koskaa ole joutunut kirjottamaan, piti ihan wikipediasta tarkistaa miten se hoidetaan

**Onko yht'äkkiä parempi kuin yhtä-äkkiä tai muut sen semmoiset muunnelmat?

Huomioita

Tää päivittely tuppaa näköjään olemaan sellainen kerran viikossa -juttu, ja eihän siinä mitään pahaa ole, eihän?
Jossain äidinkielen kokeessa oli ope kirjoittanut, että kysyn ehkä liikaa kysymyksiä niihin vastaamatta. Enhän minä kuitenkaan liikaa, enhän?

Kun kannettava herättää henkiin sammuksista, se ilmoittaa käynnistymisen loppupuolella: Odota hetkinen, ja semmonen latausympyrä pyörii siinä jossain. Miksi se sitten lähtee se Odota hetkinen (vai oliko se hetki) pois, vaikka sen jälkeen ei voi mitään tehdä vielä vähään aikaan? Tulee siis tämä paina ctrl alt del jne. mutta kun ei vaan voi. Miks sen pitää antaa toivoa, että nyt kun olet odottanut sen hetken, voit tehdä jotain? Kun ei voi. Typerä tietotekniikka.

Ehkä nyky-yhteiskunta on liian kiireinen. Kärsivällisyyttä elämän oikeisiin hetkiin.

Taas oli muuten ihana herätä, kun mummo kuiskaa kaheksan maissa aamulla, että papalla ois hommia rannassa. Sitä sitten vaan kantamaan huonekaluja peräkärry täyteen het aamusta selkä vääränä. Eikä voinut ajaa mökin pihaan asti, kun pelkäsi ettei pääse kärryn kanssa mäkeä ylös. Mutta kyllä nuo rotevat pojat jaksaa kantaa massiivipuupöydän mäkeä ylös tuosta vain.

Ja nyt juuri päästiin juhlimasta syntymäpäiviä serkkujen luota. Ei mitään ihmeellisempää kerrottavaa sieltä.

Hömm hömm mitähän vielä. Ei kai mitään.

Jotenkin turhan tuntuinen teksti. Menkööt nyt kuitenkin.

BBW

Eilissäiltana oltiinkin sitten kokoonnuttu yhteen tuonne naapuripitäjän puolelle. Oonko väärässä jos väitän että tuo edellinen lause on täynnä virheitä? No oli miten oli. "Miksei kukaan kirjota mitään?" kävi kysymys siellä ja sen tähden ajattelinkin nyt kirjoittaa ihan hänen mielikseen, jos hän nyt tätä kaipaa. Ja kirjoitan vastedeskin useammin. Tänne ja muuallekin. Varsinkin muualle, sillä en enää halua palata kotiin pinnit päässä ja hiukset käkkärällä.

Hiuksista puheen ollen, olettekos kuulleet tätä teoriaa, että hiukset alkaa "pestä" itse itseään jos niitä ei pese shampoolla, vaan pelkällä vedellä? Teoria menee kuitenkin näin, jos on muutaman viikon (4-6) käyttämättä shampoota, hiukset alkaa automaattisesti tasapainottaa rasvoittumistaan ja sitten ei enää tartee koskaa pestä niitä shampoolla, pelkkä vesi riittää. Esim. täältä löytyy asiaa ja käytännön juttuja tästä jutusta.

No, juttu kuitenkin on, että minä en ole pessyt hiuksiani shampoolla sitten heinäkuun puolenvälin. Enkä nyt tiedä toimiiko tää juttu vai ei. Niitä hiuksia te sorkitte. Ne on käyny vaikka missä. Eikä niitä oo pesty pitkään aikaan. Buahahahaaa tai jotain.

Henkilökohtaisesti sanoisin, että kyllä se teoria toimii käytännössäkin, mutta saman vaivan ajaisi, jos leikkaisi hiukset pois kokonaan. Ei se hiusten shampoolla pesu mikään hirvee vaiva ole eikä se kauaa vie. Ainut hyöty hiusten shamppoopesuttomuudessa on, ettei mene shamppoota niin hirveesti. 

Tän chromen huono puoli on se, että siinä toimii mulla automaattinen oikeinkirjoituksen tarkastaja, joka osoittaa virheelliset sanat alleviivaamalla ne punaisella aaltoviivalla. Tämä ominaisuus on englannin kielelle, joten lähes joka ikinen sana jonka olen kirjoittanut on väärin. Hirveen kielirasistista touhua menossa. Ehkä sen voi säätää jotenkin järkevämmäksi. Kokeillaans... HÖH! kaikkee muuta löytyy mutta ei suomen uljasta kieltä. 

Tänään sattuikin sitten monenlaista. Aamulla tuli rekka pihaan ja jätti kolme sorakasaa ympäri parkkipaikkaa. No mepäs jouduttiinkin lapion varteen ja leviteltiin hiekkaa koko aamupäivä. Nyt on hieno uusi epätasainen parkkipaikka tuolla ulkona pimeydessä odottamassa, että joku siihen jää kiinni kun se ei ole vielä tamppaantunut kunnolla. Sitten iltasella käytiin Tuttujen luona Ilonan päivillä, ja matkalla tuli hirvittävä himo pelata Sims 2 tai 3, tai tarkemmin sanoen rakentaa oma talo näissä kyseisissä peleissä. Onko se outoa? 

Tämä jää tähän, minä ruppeen nukkumaan, tai tekemään jotain muuta. 

Ps. Löysittekö täältäkin salaisen tekstin?

Logo

Aina pienempänä piirrustelin kaikennäköisiä logoja ja sensellaisia töherryksiä vihkonkansiin ja lehtiin, mitä teen yhä vieläkin, laatu on tosin parantunut huomattavasti. Toivottavasti ainakin. Niin siis niitä logoja ja ikoneita omista nimikirjaimista ja asioista jotka on itselleen tärkeitä. Ei niillä mitään tarkoitusta ollut, lähinnä hyvin vuoksihan niitä aina piirteli, ei tulevan yhtiön logoksi, eikä omaan käyttöön, kuka on muka niin tärkeä, että tarvitsee oman logon? Tokihan se olisi hienoa, että aina kun tarvitaan joku allekirjoitus niin voisi vaan leimata oma logonsa siihen ja päästä siitäkin äkkiä.

Mutta siis asiaan. Miksei blogilla voisi olla logoa?

Hetken Melijohde. Miika Hokkanen. Samat kirjaimet, eri järjestyksessä. Siitä idea. Tässä mitä kehitin, yksinkertainen, oivaltava, luova, uniikki ja omaperäinen logoni:

Eiks oo hiano?

Ei mulla muuta tällä kertaa.

Keskiyön kirjoitukset

Oletteko koskaan kuullet kenenkään aloittavan keskustelua seuraavanlaisesti: "Sinä varmaat luitkin siitä minun elämänkerrasta, että..."? Tänään pääsin kuulemaan tällaisen lausahduksen taiteilijavieraamme suusta. Pohjustukseksi kaikille jotka eivät asiasta tiedä, äitini majoitti rautalampelaisen (vai onko se rautalampilaisen) taitelijattaren, Piken, kotiimme täksi yöksi, kun hän huomenna esitelmöi jotain koululla. Ihan lahjakas tyyppi, mutta lähinnä olen pitänyt häntä hieman "omalaatuisena", mutta tuon lausahduksen jälkeen tajusin, että hän on ihan oikeasti "kuuluisuus." Ei mikään Johhny Deppin kaltainen maailmanvalloittaja, mutta kuuluisuus kuitenkin. Kuka nyt kirjoittaisi elämänkerran tavallisesta kadun tallaajasta? Ei kukaan koska ketään ei kiinnosta.

Sainkin sitten iltasella seurata miten hän kiersi ympäri taloa ja ihaile lähes kaikkea mitä hänen tielleen osui. "Onpas hieno ja esteettinen ratkaisu tämä vino nurkkaus tässä, ja tämä ikkuna..." Juurikin tällaista. Mutta ei siitä sen enempää.

Koeviikko ei juuri paina edellisviikkojen ponnistusten jäljiltä, vaikka sen lyllä pitäisikin. Varsinkin tuleva matematiikan koe, sillä en ole tänä vuonna oppinut kirjaimellisesti yhtään mitään. Taitaa mennä uusintaa se het samantien. 

Äitillä on syntymäpäivät tänään ja iskä tapansa mukaan osti elektroniikkaa. Ei hirveän romanttista, mutta käytännöllistä, en tosin tiedä ketä iskä etupäässä ajattelee näillä hankinnoillaan. Äitienpäivänä läppäri, nyt järkkäri. Ja heti teki minunkin mieli päästä sillä leikkimään, kuvaa kuitenkin niin kuvia kuin videotakin HD tarkkuudella. Mutta ehkä on reilua antaa äitin leikkiä sillä aikansa ja "lainata" sitä sitten.

Ja loppukevennykseksi töppäilyä liikenteessä. Päivemmällä sammui pitkästä aikaa auto, vieläpä keskelle risteystä (tai no, oltiin jo toisella kaistalla poikittain), käännyin tielle, kun huomasin auton tulevan oikealta, ja jotenkin tuli joku katkos, ja ajattelin että ehdin ihan hyvin, kunnes muistin että ei enää ollakkaan taajamassa, ja auto lähestyy kahdeksaakymppiä. Jarrutus ja auton sammutus, ja vielä kaveri kyydissä. 

Toinen ei niinkään moka, mutta muuten vaan typeryys: Minä en kertakaikkiaan saa iskän auton ovia lukkoon manuaalisesti avaimella. Aina tähän päivään saakka olen käyttänyt sitä avaimen kauko-ohjausta, mutta sitten kun pesin ne hupparin taskussa niin eihänhän ne enää toimi. Ajoin auton koulun parkkiin ja ajattelin että täällä on kuiteskin iltasella jotain huligaaneja liikkeellä niin päätin sitten lukita ovet. Varttia myöhemmin totesin että kertoimet tässä pelissä on 1:75 ja sitten kun vihdoin ovet oli lukossa olin jo puoli tuntia myöhässä.

Siitähän se sitten riemu syntyikin kun piti saada ovet vielä auki. 

Olis kiva laittaa joku kuva piristämään muuten niin ankeaa tekstiä, mutta säästetään ne sitte siihen kun pääsen vauhtiin uuden järkkärin kanssa ;)

Vielä vedellään, luomisen tuska.

Lyhyt kappale alkuun, jotta teksti kokonaisuudessansa näyttää tasapainoiselta, sisällöllisesti tämä alkuhöpötys ei juuri anna mitään tekstille, mutta esteettisyys ennen kaikkea, kuten vanha kotitaloudenopettajani tapasi sanoa.

Asiaan:

Katsoin tuossa hetki sitten tämän Vedetään hatusta -sarjan kakkosjakson ja voin sanoa että ihan hauska ohjelma. Ei vielä yllä alkuperäisen tasolle mutta suomalaiseksi ohjelmaksi ihan hyvä. Vielä oli vähän hakusessa hommat, varsinkin rivilaulu oli vähän ontuva, mikäli laulunpätkä pelaajalla rimmasi, siinä ei ollut järkeä, ja jos se sitten ei rimmannut vaan oli vaan "hauska" tarinanpätkä kuullosti se ennemminkin rytmitajuttoman tollon räpiltä. Ja miksi se jakson nimi pitää tunkea pelien nimiin? Vedetään esineistä, treffit hatusta, kuullostavat vaan tyhmältä. Mutta kehitystä tapahtuu. Suosittelen.

Ja sitten jotain ihan muuta.

Tänään varsinkin, kun koko päivä on sää ollut sateinen ja harmaa, on tehnyt mieli piirrellä ja kirjoitella, kun ei viitsisi koko aikaa istua koneella. Vähän pääsinkin jo luonnosteluun saakka, mutta piirtely jäi siihen, enkä ole kirjoittanut juurikaan yhtään mitään. Ongelma on että ajatus lentää niin vauhdilla, ettei sitä mitenkään saa vangittua paperille tai näytölle samaa tahtia, ja jotenkin mulle on vaikeeta tehä asioita jos joutuu junnaamaan että saa asiat ylös. Kaikki uudet ajatukset ehtii unohtaa siinä kun kirjottaa edellisiä ylös. Siksi tykkäänkin suunnitella kyllä kaikkea mutta toteuttaminen jää aina vähän niin ja näin.

Piirtämisessä taasen häiritsee se miten kuva päässä ei välity kynän kautta paperille, en ole niin hyvä kuin haluaisin olla, turhaudun ja lopetan. Voisin tietysti jatkaa ja kehittyä siinä samalla, niin että kohta olisin sillä tasolla, että mikä vaan päähän pälkähtää, niin sen sitten kohta näkee edessään just semmosena.

Eli lähinnä itseluottamus, laiskuun ja saamattomuus vaivaa luomistyötä.

Häiritteekö se lukemisessa jos on puhekieltä tekstissä paljon? Jotenkin tuntuu hassulta kirjoittaa kaikki vokaalit joka väliin ja jättää konsonantteja poie, mutta yhtälailla omituista on kirjottaa mun tai sun minun ja sinun sijaan, vaikka nämä puhekielen ilmaisut tuleekin luonnostaan. Ne vaan pistää silmään. Yritänpäs vastedes pysyä kirjakielessä ellei toisin mainita.

Ja näköjään tuo blogi tekee taas katoamistemppua minulle, kun Chrome ei taaskaan löydä sitä. Sama juttu joku aika sitten, kaikki muu toimii paitsi itse blogin katselu. Omituisin asia on, että muut näkevät blogini, mutta minä en. Tai sitten tämä kaikki on jotain koneella kolmetoista tuntia -houreita. Kuka tietää?

Nyt siis leikitään että näen blogin, niin siinä häiritsee tällä hetkellä sen tavanomaisuus. Olisi kiva saada jotain omaa sinne enemmän, mutta en tiedä mikä väri sopii persoonaan tms. mikä tausta ja semmosia. Otan vinkkejä/ohjeita vastaan jos niitä joltain heruu.

Minulla taitaa olla introvertin "oireita". No, ehkä piirteitä on kivemmin sanottu mutta kun en haluaisi olla introvertti. 

Miten voi lopettaa sillai "näkemiin", kun tässähän minä kirjoitan ja muut lukee, niin ei sitä voi oikein sanoa kirjoittelemisiin (ellei kommentointia lasketa) eikä juuri lukemisiinkään, kun minähän sen lukemisen kirjoitan.

Elämän pieniä ihmeitä.

Ööh.. Hei hei.

Vedetään hatusta, Whose idea was it anyway?

Kyseessä on siis suomalaisen improvisaatiosarja "Vedetään hatusta" arvostelu, jonka ensimmäinen esitys lähetettiin viime lauantaina. Ohjelman idea on, että neljä pelaajaa suorittavat improvisaatioon perustuvia pelejä jotka juontaja heille antaa yleisön avustuksella. He saavat pisteitäkin, joilla ei tosin ole mitään väliä ja voittajan päättääkin juontaja oman mieltymyksensä mukaan.

Asiaan:

Olin kuullut sarjan nimen vain kerran ennen lauantain pilottijaksoa, eikä se ihme olekaan, kirjoitusten painaessa päälle ei viihdeteollisuus ole juuri saanut jalansijaa elämässäni viime aikoina. Olin siis ohjelman aikana ahkerasti lukemassa huoneessani Facebook -päivityksiä, kun kuulin olohuoneesta tutunoloista surinaa. Olen näet seurannut alkuperäistä Whose line is it anyway? ohjelmaa, johon Vedetään hatusta perustuu, jo usean vuoden ajan ja summerin ääni alkoi herättää mielenkiintoni. Arvelin asian kuitenkin olevan vain yhteensattumaa ja paneuduinkin jälleen tutkimaan mitä ystäväni ovat viime aikoina puuhastelleet. Myöhemmin ohjelman viimeisen numeron, irlantilaisen juomalaulun tuttu lallattelu sai minut ryntäämään olohuoneeseen tarkistamaan epäilyni oikeiksi ja ikäväkseni huomasinkin, että niin studio kuin pelitkin olivat kuin suoraan alkuperäisestä sarjasta.

Ja sekös minua masensi. Alkuperäinen USA:ssa ja Isossa Britanniassa esitetty sarja on eittämättä yksi parhaista sarjoista jota olen koskaan seurannut, ja pelkäsin että saamme jälleen seurata jotain Putouksen kaltaista typeryyttä uudelleen, tosin tällä kertaa ohjelma ei vain olisi huono, vaan se myös raiskaisi lempiohjelmani siinä samalla. En juuri nauti suomalaisesta nykykomediasta jostain itsellenikin kummasta syystä, se ei vaan sytytä samalla tavalla kuin ulkomainen vastineensa.

Mutta sitten ajattelin antaa ohjelmalle mahdollisuuden, olisihan se mukava saada kotimainenkin versio tästä klassikosta, kunhan olisi hyvä. Katsoinkin ohjelman kokonaisuudessaan Maikkarin nettisivuilta maanantaina ja päätinkin sitten samantien arvostella ohjelman kun kerran vahvoja mielipiteitä asiasta löytyy.

Whose line=WL
Vedetään hatusta=VH


Pelit: 


Sattuipa kerran että: Kaikki neljä pelaajaa improvisoivat tarinan sana kerrallaan. Tuttu peli monille koulusta ja leireiltä eikä sinällään varsin haasteellinen peli mutta hyvä alkuverryttely pelaajille.


Dubbaus: (Dubbing) Pelaajat dubbaavat vanhasta elokuvasta otettua mykistettyä pätkää luoden omat absurdit juonikuvionsa. Pelaajien tarina ei juuri loogisuudellaan tai järjellään ollut mitenkään erikoinen, hauskahan se oli vaikka tarina saikin hieman lennokkaita, ei niin järkeviä käänteitä.

Huoh...

Vedetään kamoista: (Props) Pelaajat jakautuvat pareihin ja heille annetaan esineitä joille heidän tulee keksiä mahdollisimman monta eri käyttötarkoitusta. WL:essä esineet olivat usein hyvinkin erikoisia omituisuuksia, joten oli sääli että pelaajille VH:ssa annettiin arkiset puutarhatyökalut joista sitten piti väen vängällä kehittää kaikkea hauskaa. Ja hauskojahan ne olivatkin osa, muutama klisee mahtui mukaan ja muutama ei niin hauskakin kömmähdys sinne pääsi lipsahtamaan, mutta annetaan armon käydä oikeudesta, onhan kyseessä ensimmäinen lähetys.

Jos ymmärrät mitä tarkoitan: (If you know what I mean) Tarkoituksena tunkea kohtaukseen mahdollisimman monta kaksimielistä ilmaisua kuin mahdollista. Hyvin onnistunut peli joka sai hymyn nousemaan kasvoilleni useammankin kerran ja varsinkin lopetus oli yllättävän hauska. Toki muutama tökerökin lausahdus sinne mahtui mutta kokonaisuutena yksi jakson parhaista peleistä. Ainut mikä pelissä varsin rasitti oli joka lauseen jälkeen toistuva "jos ymmärrätte mitä tarkoitan.", jotenkin tällainen kirjasuomi pisti korvaan, enkä nyt tiedä johtuiko tämä savolaisuudestani vai mistä. Ilmaisun vaihtaminen välillä olisi ollut poikaa ja tuskin ainakaan haitannut peliä.

Maalaus: Kuuluisa maalaus, josta hahmojen kasvot on poistettu, jonka aukkoihin pelaajien piti työntää päänsä ja improvisoida kohtaus. Pelin alku oli sujuva ja hauskakin, kunnes pelaajat alkoivat heitellä satunnaisia  kommentteja maalauksesta ja asettivat vastapelurinsa vaikeaan tilanteeseen tämän kehitellessä asiasta jotain järkevää sanottavaa. Tätä, kuten useita muitakin pelejä vaivasi puheen epänormaali katkonaisuus, keskustelu vaikutti keinotekoiselta ja väkisin väännetyltä.

Maailman huonoin: (worlds worst) Pelissä on tarkoitus keksiä maailman huonoimpia esimerkkejä annetusta aiheesta. Tämä peli olikin mielestäni jakson rimanalitus. Ensinnäkin aihe oli surkeasti valittu, maailman huonoin onnettomuus. Onnettomuudet yleensäkin ovat huono juttu eikä niistä juuri saa juttua irti minkä huomasikin tauoista pelaajien välillä. Peli kaatui huonoon toteutukseen. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Erikoisten kekkerit: (party quirks) Kolmelle pelaajista annetaan omituiset persoonallisuudet ja he osallistuvat vuorollaan neljännen pelaajan järjestämään "juhlaan". Huumorin kannalta peli toimii aina, sillä vaikka pelaajien eläytyminen usein hyvinkin outoon roolihahmoon ei välttämättä toimisikaan niin ainakin neljännen pelaajan epätoivoiset arvausyritykset saavat aikaan huvitusta katsojissa. Ensimmäsen vieraan henkilöllisyys selvisi hyvin nopeasti ja vastaus tulikin pilkulleen oikein. Se hieman kummastutti, mutta kai kyseessä oli vain hyvin onnekas arvaus. Hauskin persoonallisuus oli "5 sekuntia elinaikaa" joka ryntäili juomassa viinaksia ja suuteli naisia minkä kerkesi ennen pikaista kuolemaansa. "Ootsä kampela?" kuului lopullinen arvaus. Jakson eittämättä onnistunein peli.

Irlantilainen juomalaulu: (Irish drinking song) Kaikki neljä pelaajaa improvisoivat laulaen kukin säkeen irlantilaisesta juomalaulusta jonka aiheen katsomo antaa. Suomen kielestä johtuen tämä osuus on hankala alkuperäiseen englanninkieliseen versioon verrattuna, mutta pelaajat selviytyivät siitäkin ihan kiitettävästi, vaikka loppu menikin vähän plörinäksi. 

Lopputekstien luku: Ohjelman periaatteellinen voittaja lukee lopputekstit jollain hauskalla tavalla. En ikinä ole pitänyt tästä osuudesta WL:ssä enkä pitänyt nytkään. Aku Ankka -imitaatio oli tosin ihan hyvä.

Pelaajat ja juontaja:

En ryhdy purkamaan joka pelaajan suoritusta erikseen, tulee muuten ihan liika pituutta tekstiin eikä sitä kukaan  viitsi lukea. Pitää muistaa että kyseessä on ensimmäinen jakso, eikä kaikilla pelaajista ole hirveästi kokemusta improvisaatiosta. Luultavasti suoritukset paranevat kauden myötä, tai tietystihän ne paranevat, kun kokemusta saadaan lisää. Kullakin pelaajalla oli omat vahvuutensa tietyissä peleissä, eikä kukaan juuri noussut toisten yli suorituksellaan. Juontaja otti hieman päähän. En taaskaan tiedä että mikä siinä niin ärsytti mutta jotenkin sellainen selvä esitys otti päähän. Mielestäni hänen ja kaikkien muidenkin pitäisi ottaa rennommin eikä yrittämällä yrittää tehdä samaa ohjelmaa kuin ulkomailla. 

Yleisesti:

Olin aluksi hyvin skeptinen ohjelman suhteen enkä oikein uskonut/toivonut että siitä tulisi yhtään mitään. Nyt kuitenkin toivon, että ohjelmaa jatketaan ja pelaajien improvisaatiokyvyt ja keskinäinen kemia paranevat ajan myötä, siinä samalla myös ohjelman laatu ja hauskuus paranee.

Pitkään halusin että Suomen TV kanavat ostaisivat oikeudet esittää Whose line is is anyway:tä  mutta sarjan suomentaminen on hyvin hankalaa ja aikaavievää lukuisten sanaleikkien ja kultturisidonnaisten vitsien takia. Mukava että päätettiin tehdä ihan oma kotimainen versio. Alku on aina kivinen mutta siitä se sitten helpottaa. Toivottavasti.

Yhteenveto: Aluksi epäilin, osittain olin oikeassa, ohjelma ei juuri kaksinen, toivon parannusta tulevaisuudessa, lykkyä kaikille ohjelman henkilöille.

Alun taival

Tässä sitä taas nähtiin miten monin eri tavoin voi laistaa lukemisesta ilman sen kummempia tunnontuskia. Perusta blogi joka ei tunnu niin turhalta kuin jonkin typerän facebook-pelin pelaaminen, vaikkakin ei tästäkään juuri ole mitään hyötyä kokeisiin lukemisessa. Ellen nyt sitten alaa suoltaa ruotsinkielistä terveystiedon faktatietoa jostain mieleni syövereistä, mikä on harmittavan epätodennäköistä. Mutta heti kun tämä blogin perustaminen on ohi ei se enää kaiverra mieltäni ja voin palata lukemisen pariin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ideahan tähän lähti siitä että kun kaverit edellä niin minä perässä. Tai yhteinen projektihan se oli mutta nämä sitten tekivät jokainen omansa ja ajattelin että minäkin sellaisen tarvitsen etten sitte ole joukkion ernu ainakaan yhtään sen enempää kuin olen nyt. Mutta heistä ja siitä ja tästä enemmän sitten tulevaisuudessa mikäli näen sen tarpeelliseksi.

Ja kun kertas tämä on uusi juttu vielä tämän postauksen aikana, niin mitä luultavammin muutoksia tapahtuu jonkin aikaa ennenkuin lopulliseen tyyliin päädytään. Tai sitten ei, tottumuskysymys.

Harmittavaa tässä asiassa on se, että blogin elinennuste ei ole pitkä. Luonteeseeni kun kuuluu olla hyvin kiinnostunut asioista aina jonkin aikaa mutta sitten kiinnostus joko lopahtaa tai siirtyy jonkin uuden asian puoleen. Jonkinasteinen ADHD tapaus, vain viiveellä.

Mutta nyt lupaan että postaukset eivät tule päättymään, niiden aikaväli voi vain hieman venähtää aika-ajoin.

Tämä saatta jopa toimia ihan oikeasti.