Nyt katkesi kamelin selkä, viimeinen pisara, vika tikki, jaaaa.. siinä se, en keksi enempää.
Mutta asiahan on niin että en yksinkertaisesti kestä elää ilman omaa autoa. Tai toimivia autoja, mikä on kyllä aika paljon vaadittu tällä kelillä mutta ei kuitenkaan. Ei siinä mitään että eilen ei lähtenyt auto käyntiin aamulla, ihan normaalia tiettyyn rajaan asti, eikä noille oikeen voi mitään. Paitti jos auto on reistaillu jo muutaman viikon niin ehkä asialle pitäisi tehdä jotain, mutta iskä luultavasti tietää mitä tekee. (Pst! se oli sarkasmia).
Ja tänään taas, olin mukamas menossa luistelemaan autolla, mutta kysessäni iskältä että saanko ottaa auton lainaan sanoi se vaan, että tuskin se käyntiin lähtee. Siinä vaiheessa jo heiman vitutti. Mutta sitten äiti tuli kotiin juuri parahiksi fordilla, ja olin sitten sillä lähdössä mutta iskä sanoo että heittää minut koululle luistelemaan, koska haluaa käynnistää sen meidän pösön sillä meidän fordilla. Kysyin sitten että eikö se voi tehdä sitä nyt samantien ja minä lähden sen jälkeen luistelemaan. Eihän se nyt käy. Parasta asiassa oli, että lupasin Mikaelille ja Joonakselle, että haen ne. Sanoin senkin iskälle ja se sanoi jotain, että kyllä minä nyt sen verran osaan autoa ajaa että voin hakea nekin. Ja siinähän se sitten oli. Viimeinen tikki.
Jotenkin ottaa itsetuntoon se, että olen kuitenkin 18 vuotta ja silti iskä vie luistelemaan ja se, että olen niin naurettavan riippuvainen jostain romusta, jonka käynnistäminen on arpapeliä nykyään. Enkä siis yksinkertaisesti kestä ajatusta siitä, että olen täällä kotirouvana päivästä toiseen vailla kulkupeliä. Nyt se on mennyt siihen vaiheeseen että auto on hankittava, tai menee henki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti