Sivut

perjantai 11. helmikuuta 2011

Perjantai yhdestoistapäivä

...on uusi perjantai kolmastoistapäivä. Aamulla ei iskän auto käynnistynyt, joten kaikki suunnitelmat uusiksi. Alun perin auto piti olla minulla sen päivän ja olisin voinut hakea jotain juotavaa kaupasta, mutta kun ei niin ei, pillimehuja jostain keittiökaapin nurkasta.

Sitten iltapäivällä olin hetken luistelemassa, kunnes lähin viemään Mikaelia mehtään kun sillä ei muuta kyytiä ollut eikä minullakaan mitään tähdellistä tekemistä ole. No ajoin nelisenkymmentäkilometriä jonnekin korpeen, missä huomattiin että mehtäkone oli sökö. Miksu jäi sitä korjailemaan ja minä lähin takasin luistelemaan. Ehin luistella taas hetken kun Miksu soittaa ja sanoo että tule hakemaan pois täältä, kun ei tämä toimi. Taas ajeltiin ja tähän mennessä olin ollut ulkona jo lähes viisi tuntia mikä ei tunnu tällä pakkasella juurikaan kivalta. Varpaissa, korvissa ja sormissa ei tuntoa, eikä naamallakaan ollu kovinkaan kivaa.

Nyt muistin, että unohin sammuttaa ne niiden ulkovalot, vaikka niin lupasinkin. No se ei haittaa. Lisäksi tietenkin Elinalla oli hieman vaikeuksia päästä pihasta pois, siellä on penkassa jäljet sitä todistamassa, pudotin sen koepaperin ja unohin kengät pulpetin alle siinä kokeen loppuvaiheessa, meinasin ajaa ojaan Toikkasten tienhaarassa ja niin edespäin ja niin edespäin.

Näillä näkymin hyvien pisteiden odottaminen kokeesta on turhaa.

Mutta kyllä tää päivä ihan mukavasti loppui, Toikkasilla oli sauna lämpimänä, joten käytiin kylpemässä ja tupaan tullessa oli Samuelkin sinne eksynyt. Kertoili aika eläviä tarinoita siitä varusmieselämästä, oli meinaan aikalailla naurussa pitelemistä.

Miksi lööppilehdissä pitää aina näyttää tyyliin jonkun syytetyn kuva, kun se on aina kuitenkin sumennettu tai pikselöity? Sehän voi olla ihan kuka tahansa, eikä niissä ole mitään järkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti