Sivut

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

When things go differently

Mikähän siinä aina on, että kun on jotain kirjoitettavaa, niin sitten on vuoro kirjottaa molempiin blogeihin samaan aikaan, eikä kumpaankin koskaan keksi tarpeeksi asiaa, eikä se yksikään asia riitä molempiin, joten yhden hyvän merkinnän sijasta luon kaksi huonoa.

Ei ollut sammutustyökurssia tänään, kun se tulipalo vie kaikkien lähiseudun kuntien palolaitokset töihin sinne, joten opetettavia ei ole. Sieltä tulee Suonenjoelta sitten Härmä joskus pitämään tunnit tänne. Eli nyt pääsen kokkareihin! Pidän sen kuitenkin yllätyksenä ja julkaisen tämän vasta niihin aikoihin kun te kaikki muut paitti Jenni ootte menossa sinne ja ette saa tietää BWAHAHHAAAA!

No kuitenkin kävelin asemalle ja Pirppu siellä sanoi, ettei niitä harjotuksia ole joten juoksin taksin perään mutta myöhästyin. Lähin sitten kävelemään kotia kohti pakkasessa. Melkeen kaks kilometriä ehdin kävellä ennenkun äiti saapui vihdoin ottamaan kyytiin. Omituista oli, että kävellessä Teemu, se Huttusen Teemu ajoi vastaan ja pysähty siihen tien reunaan ja kysyi että haluaisinko kyytiä Ahveniselle. Sanoin vaan että äiti on jo tulossa hakemaan. Nyt kaduttaa etten mennyt kyytiin, kun se kuitenkin niin vilpittömästi pyys ja taitaa olla että se oli viimenen kerta kun sen kanssa juttelen ja oishan sitä ollut mukava vähän vaihella kuulumisia.

No semmosta tällä hetkellä, iltasella vähän lisää kokkareista ja muusta sensellaisesta.

1 kommentti:

  1. Huttusen Teemu? Aika äkkiä on ratin taakse päässy palaamaan. Hyvä vaan

    VastaaPoista