Friends will be friends

Eräässä toisessa yhteydessä puhuimme, enkä nyt puhu meistä, ystävyydestä. Siinä sitten tajusin että en oikeastaan ole koskaan puhunut tästä asiasta juurikaan kenenkään kanssa.

Määritelläänpäs:
Tuttu = henkilö, jonka tunnet/tiedät erinäisistä yhteyksistä, tiedät joitain luonteenpiirteitä, kanssakäyminen yleensä pikaista tai muiden henkilöiden seurassa.

Kaveri = Henkilö, jonka tunnet jo vähän paremmin, tiedät luonteenpiirteitä ja kanssakäyminen on jo sujuvaa, vaikkakin keskustelu yleensä pyörii tiettyjen asioiden ympärillä kuten työ ja harrastukset.

Ystävä = Henkilö, jonka tunnet vieläkin vähän paremmin, tiedät luonteenpiirteitä, toiveita, arvoja, kanssakäyminen sujuvaa ja mukavaa aiheesta riippumatta jne. kivoja juttuja.

Noin minä sen ajattelen pääpiirteissään ja kun minulta kysytään että kuka on minun paras kaverini vastaan aina ettei minulla ole. On jotenkin typerää arvostella ystävyyttä. Mutta kun kysytään onko minulla ystäviä, niin uskokaa tai älkää  te ponnahdatte ensimmäisenä mieleen. Sen jälkeen yleensä Ossi ja/tai Olli, Huuskoset, Mikael ja muutama muu mutta tämäkin tietysti vähän riippuu kuka kysyy missä ja milloin.

Työ olette oikeastaan ainoat yksin minun "parhaat" kaverit ja ennekuin otatte tämän jonkinlaisena teidän objektisoimisena antakaahan minun selittää. Esim. Ossi on hyvin vanha ja hyvä ystävä siitä ei ole epäilystäkään, mutta se on sillai minun ja Tatun kaveri. Hyvin harvoin me ollaan erikseen sen luona käymässä tai sillätavalla. Onko se muuten omituista, että me "jaetaan" jopa ystäviä pelkän huoneen ja tavaroiden lisäksi? Toisekseen Huuskoset on koko perhe jotka ei siis ole meille sukua mutta hyviä ystäviä kaikki tyyni. Tosin ehkä Aapeli pomppaa sieltä semmoseks varsinaiseksi ystäväksi mutta sekin me "jaetaan" Tatun kanssa.

Eihän mulla kuten monella muullakaan ole tapana sanoa ystävä, vaan kaveri soljahtaa suusta vähän helpommin mutta käytän sitä nyt tässä ihan vaan että pysyn itsekin kärryillä.

Sitten kavereita on jo aika läjä. Koulukaverit, harrastus kaverit (?) ja muut sen sellaiset. Niitä riittää vaikka muille jakaa ja niinhän se yleensä meneekin. Tuttuja on taas sitäkin enemmän, kavereiden kaverit, se yksi tyyppi jonka näin silloin joskus ja aina välillä törmätään toisiimme -tuttu jne.

Noin se siitä osiosta. Mikä minua rassasi tässä aiheessa oli, että minulla on tapana ylianalysoida asioita ja ystävyys lukeutuu tähän joukkoon. Viime aikoina oon alkanu pohtia miten ystävyys muodostuu, toimii ja kehittyy ja voin melkein suoraan sanoa että eihän siitä ole mitään tullut. Tatu tuntuu olevan paljon parempi tekemään ystäviä kuin minä ja sekin hieman rassaa. Vaikka sosiaaliset tilanteet sujuukin ihan hyvin varsinkin ystävien ja kavereiden seurassa molen aivan surkea silloin, kun ajattelen että tuohon tyyppiin ois mukava tutustua ja yritän sitten vaikuttaa mielenkiitoiselta mikä johtaa puheen ontumiseen ja typeryyksiin noin yleensä. Säälittävältähän se kuullostaa mutta valitettavasti se on totta. Sitten kun osaan olla rennosti niin johan alkaa sujua mutta kun ajattelen että mitä pitäisi tehdä ja mitä välttää ja kaikkia muita asioita rentoutuminen ei oikeastaan suju.

Nyt hirvittää se, että sitten kun muutan toivottavasti Tampereelle en saa ainuttakaan ystävää. Tai yleensä se ystävien hankintaprosessi minua tässä hirvittää. Mitä pitää tehdä, milloin on soveliasta tehdä sitä ja tätä ja niin edespäin. En voi edes kuvitella millanen urvelo minusta kehkeytyy jos ja kun, toivottavasti kun alan seurustella, kun jo ystävienkin tasolla se on näin vaikeaa. Kun on asunut koko ikänsä samalla paikkakunnalla niin kaveritkin on pysyny pääpiirteissään samoina. Janihan oli sillon seiskalla mutten muista miten meitä tuli kavereita silloin. Sen muistan että se alkoi seurustelemaan Marisan kanssa ja sitten myö kimppauduttiin ja nyt asiat on miten ne on. Ei pitäisi ottaa näitä asioita itsestäänselvyyksinä.

Eipä muuta kait tällä kertaa.

....

Sitä samaa Elina, sitä samaa. -.-

Nettikin pätkii perhana.

Tulkaahan huomenna takaisin, kirjoitan aiheesta ystävyys.

Eipä muuta.

Roskaa

Pitkästä aikaa vapaapäivä töistä, vaikka eihän siellä ole oltukaan kuin kohta kaksi viikkoa. Tänään meni päivä ihan hyvin vaikka olinkin ekaa kertaa ihan yksin niiden lasten kanssa, mutta just kun tuli siellä iskä kottiin niin annas kun naapurin poika törmää Sampoon ja itkuhan siinä pääsi.

Oliko tuossakaan nyt mitään järkeä?

Huomenna koululle kysymään tuloksia ja muuta pientä.

Voi voi voi. Iitukin kävi täällä taas tänään (jee) ja ne tytöt leipo taas jotain ihmeen kakkusia.

Hö.

Tunnisteet, turhiako?

Tunnisteidenhan olisi tarkoitus helpottaa hakukoneiden työtä. Tiedättehän, joku hakee jotain ja hakukone löytää blogitekstin jonka tunnisteena on juuri tämä jokin ja sitten se antaa sen tuloksen ja kaikki ovat onnellisia. Tokihan ne myös luo jotain järjestystä kaaottisen blogimerkintöjen määrään. Tuolla yhteisen blogin sivulla on semmonen boksi missä näkyy yleisimmin käytetyt tunnisteet mitä omaanikin kokeilin, kunnes huomasin että tunnisteita minulla on kolmesataa ja rapiat ja vain muutama toistuu korkeintaan viisi kertaa. Joten jos tunnisteita on triplasti enemmän kuin blogitekstejä niin helpottaako se yhtään mitään?

No ei tietenkään, sen takia olen jättänyt ne kokonaan merkitsemättä jo jonkin aikaa. Haluaisin käyttää niitä silloin, kun jokin teksti kuuluu samaan lokeroon jonkin toisen kanssa, silloin jos joku tykkää jostakin lukemastaa hän helposti löytää samankaltaisia tekstejä. Ongelmahan on, ettei minulla ole tällaista homogeenistä merkintöjen massaa, eikä yhtenäisyyttä. Elän toivossa että (lähi)tulevaisuudessa jonkinlainen toistuva teema/rakenne alkaa muodostua ja tunnisteiden käyttö on järkevää.

Sitten kevyempiin asioihin: vaihdoin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kakkavaipan, enkä siitä nauttinut.

Lyhyestä virsi kaunis.

Eipä muuta.

Peruskauraa

Ossilla oli eilen syntymäpäivä eikä me siellä ehditty käymään kun olin siellä helsingissä ja täällä ja mummoa juhlimassa. Tänään sitten lähdettiin ja meillä oli oikein hieno lahjakin sille. Kaikki tavarat mitä oltiin lainattu siltä, Tatun viime kesänä voittama uistin ja paketti mentos -karkkeja. Oi kun se oli onnellinen. Elvi oli ihan ekstaasissa kun tultiinn, se vaan vinku ja loikki syliin ja päästeli ilopissejää vähän sinne sun tänne. Ei ihan saatu sitä pissimään Ossiin sänkyyn niinku yleensä mutta ehkä se on jo oppinu sen verran ettei ihan kaikkialle kuseskele. Ansalla taas oli joku ihmeen rebelikausi, se on alkanu istumaan sohvilla ja nojatuoleilla vaikka aina on opetettu ettei niin saa tehä. Nyt se tunki joka välissä jonnekkin istumaan ja hääti Tatunkin pois sängyltä.

Huomenna joudunkin töihin vaikka alunperin sovittiin että ei tarviis tulla töihin. No, keskiviikko ja perjantai on vapaita joten eiköhän se siitä.

Minun pitää ottaa enemmän kuvia.

Eipä muuta

Oodi niin onneton

Miten tämä on aina niin vaikeaa,
aihe on ja sanottavaa,
silti ei näytölle mitään saa,
kirjoittamalla ainakaan.

Itsekritiikki valtaisa,
ulosanti surkea,
kaiken kirjoitan uusiksi,
aivot hajoaa muusiksi,
lopulta enää jaksa en,
typeryyksiä valittelen.

Ja taas jotain runoa rustaan,
vaikkei niitä lukea kukkaan,
oikeastaan halua,
laji itsessään kuvottava.

Huomenna ajan tasalle,
rästiasiat toimeenpanolle,
muttei liikaa kuitenkaan,
ettei masennus iske alkuuunkaan,
järkevät tavoitteet,
onnistuneet hankkeet.

Iltaa

Olisi pitänyt ottaa "kevyemmät" housut. Farkut ahistaa kun yrittää vaan möllöttää jossakin.

Höh. Mitäs tässä nyt mukamas kirjottaa kun kaikki ollaan täällä. Enemmän tai vähemmän. Minkä takia minä joudun lattialle ja nuo istuu kaikki sohvalla. Sukupuolisortoa. Tosin sitä tapahtuu näissä piireissä.

Nähtiin Jennin tuttu. Odotin että hän olisi lyhyempi. Jennikin kun on. Se myös tukisti yhessä välissä.

Eipä muuta.

Helsinki

En tykkää. Kello on vaikka mitä enkä oo päässy edes saunaan moneen päivään. Tää on taas näitä päiviä.

Sopeutuminen

Tässä vaiheessa sitä jotenkin yrittää vaan jotenkin saada oman arkensa jonkinlaiseen järjestykseen. On noita töitä ja toisaalta ei ole aina töitä ja on teitä ja tekemistä. Teillä tarkoitan niinkun ystäviä ja semmosia sosiaalisia kanssakäymisiä teidän kanssa. Tää viikonalku on tuntunu ihan törkeän pitkältä.  Ei oo niitä arjen rutiineja, jotka sitoo päivät yhteen ja tuo rytmin. Tosin muistettavampiahan nämä erikoiset päivät aina on ja sekin on hyvä.

Japanissa on jo suurimmat rikollisliigat avanneet "toimipisteitään" kansalaisille ja jakaneet avustuspaketteja hätää kärsiville. Siellä on rikollisetkin noin kunniallisia, jotenkin hienoa ja hävettä tää meidän rikollisjengi täällä Suomessa.

Mää oon ihan auki huomisen suhteen vaikka vähän sainkin brieffiä äsken. Mutta sekin on kai vaan hyvä. Enpähän tule pettymään jos olen jotain suunnitellut, kun en mistään mittään tiedä.

Voi tätä voi tätä.

Työ työ ja työ, se miestä syö

Ensimmäinen työpäivä takana ja voin sanoa että sillai melko rankkaa mutta kuitenkin siedettävää. Pitäs vaan jotenkin asennoitua oikein, eihän mun tartte koko ajan olla niiden kanssa leikkimässä tai mitään, yritän ajatella että mitä tekisin jos nämä olisi minun lapsia, tai ajattelen mitä Anja tekisi tässä tilanteessa. Eihän niille voi uhrata aikaansa 24/7 jotain omaakin aikaa pitäis olla.

Katottiin Tarzan ja taas oli jostain syystä semmonen tunteet pelissä -olo koko ajan. Olin ihan juonessa mukana tai sitten se vaan herätti muistoja vuosien takaa. Siinä katsellessa Sampo kysyi, että millon minä oon tämän nähnyt aikasemmin ja vastasin sille että 11 vuotta sitten. Siinä iski taas se, miten vanha minä oon, tai en miten vanha olen mutta se, miten lapsuus oli ja meni ja nyt se on tätä "vastuullisuutta" vastedes. Tosin kun kattoo duudsoneita riehumassa niin se antaa toivoa, ei leikit ole vielä ohitte.

Ja nyt vasta tajusin miten rasittavaa on kattoa jotain leffaa lapsen kanssa, joka on nähnyt ko. filmin isän mukaan 72 kertaa. Ihan koko ajan se kertoili mitä kohta tapahtuu. "Kohta kuuluu se pyssy!" "Kohta on se iso tappelu" Hirveetä spoilausta ihan koko ajan.

Sekin hieman haittaa että oon yhä hirvee jees mies. En oikein osaa edes lapsien kanssa olla se "pahis" joka kieltää ja pakottaa tekemään asioita mitä ne ei halua. Pitäs opetella semmosta sopusuhtaista ankaruutta.

Eipä muuta

Maanantai

En sitten päässytkään töihin vielä tänään niinkuin alunperin olin kuvitellut. Oli siellä kuulemma sukulaisia kylässä eikä minua tarvittu, joten huomenna alkaa hommat sitten ihan virallisesti. Astun työelämään, toivottavasti en lopullisesti.

Kirjoitinko jo täällä vai ehdinkö jo vinettää ihan livenä miten se homma saattaa loppua lyhkäseen? Jos ne pääsee sinne kunnalle hoitoon niin siihen loppuu hommat sitten tykkänään ja pitäisi keksiä jotain. Sanoivat, että kuulemma todennäköisesti syksyllä pääsevät hoitoon siellä kunnalla, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Tosin en sinällään haluaisi olla syksyyn asti töissä samassa paikassa, mutta en voi vielä tietää miltä se tuntuu olla niiden lapsien kanssa kolmestaan. Voihan se olla ihan mukavaakin, tai sitten joka päivä vain toivon, että ne saa sen paikan hoidosta. Pystyisinkö jollain tavalla edistämään niiden hakemuksen läpipääsyä? Hmmmm.

Kävin kysymässä olisiko tuloksia jo, kun oli koululle asiaa. M olisi tulossa näillä näkymin äidinkielessä. Psykologiasta ei Tanja tiennyt, mutta sanoi lähettävänsä tekstiviestillä tuloksia kuhan kerkiää. Vihavainen sanoi, ettei ollut vielä ehtinyt tarkistaa monivalintoja, muuten oli käynyt ne läpi.

Isoishommia pitkästä aikaa, mukava huomata miten retardi ryhmä tänä vuonna on tuloillaan. Ei jessus sitä typeryyden määrää mikä seurakuntakodilla tänä iltana tiivistyi.

Eipä muuta.

Suomursu

Tässä tämän päivän saavutukset. Eilen piirrustin tuon paperille ennen nukkumaanmenoa jostain kumman syystä ja sitten ajattelin aamulla opetella värjäämään kuvia koneella sillai kätevästi ja lopulta se sitten onnistui.

Eipä muuta

Päivästä

Olen kuitti.

Koko päivä katseltiin, kun autot ajaa ohitse ja välillä päästiin vähän kääntelemäänkin niitä kun eivät tahtoneet pysyä pyörillään. Umpihankijuoksuakin tuli harrastettua lisävarusteena sorkkarauta ja sammutin.

Huomenna haemme auton Rautalammilta, se on Skoda Felicia, semmonen viistoperä. Kait jokin punertava, ellei jopa viininvioletti jos sellaista väriä on, unohdin jo miltä se tarkkaan näyttää. Kunhan kulkee niin kaikki on hyvin.

Maanantaina lapsia vahtimaan. Siitä tulee varmaan mielenkiintoista. Toivottavasti selviän elävänä kotiin.

Eipä muuta

It's the end of the world as I know it. And a little about blogging. This makes no sense.

Päivä tuntuu valoisemmalta. Tuntui, kun valoa oli. Nytkään se ei ole aivan yhtä pimeä kuin ennen. Johtuneepi tosin kevään tulosta mutta vertauskuvallisestikin.

Tuntuu että moon ollut aivan levällään nyt jonkin aikaa ja nyt taas koossa, elmä on raiteillaa, ei ole enää tuota yhtä maalia mihin tähdätä. Nyt saa keskittyä kaikkeen muuhun jonkin aikaa. Myös auto on tuloillaan lähipäivinä, joten sekin edesauttaa mielen järjestäytymistä.

Uu, tsekataanpas menestyvän blogin tehtävälista:

Omaperäinen aihe: Juu omata arjestaan höpöttäminen on melko varmasti kovin omaperäinen aihe juu.

Ytimekäs teksti: Toisinaan on, toisinaan tuntuu että puhelinluetteloa selaisim tai näin itsestä asia vaikuttaa.

Sujuva kieli: No joo tota kirjakieltä harvoin esiintyy kuten oikeinkirjoitustakin...

Houkutteleva otsikko: Eehän mun otsikot oo kun kaksi sanaa tai jotain ihmeen runoilua jonka heitän tonne ylös ettei se ole niin autio

Tyylikkäät kuvat: Äärimmäisen komioita kuvia kerta toisensa jälkeen. Kai viime kuussa viimeks vai...?

Siisti ulkoasu: Kyllähän tuo on tommosta sliikkiä mustaa ja valkoista ja muita krumeluureja mitkä osallaan luovat harmonisen ulkoasun.

Tuhat lukijaa: Kolme kappaletta, kaikki kavereita, hyvä alku jos saan sanoa. Määhän luen tän siis joka ikinen päivä.

Säännöllisyys: No päivittäin vaihtelevilla ajoilla.

Pitäskö ehkä uudelleenmiettiä tämän konseptia? 

Otetaan kisa, kellä ekana tuhat?

Tapahtumaköyhä torstai

Taas minö eilen feilasin tai siis teknisesti tänään, mutta oli kyllä niin lähellä suksessia, että en voi muuta kuin hattua nostaa ja yrittää pitää asian järkevänä ja johdonmukaisena.

Ompas minulla vähän asiaa tänään. Hyvä jos ollenkaan.

Niin no joo onhan minulla yksi juttu, kun ovat suunnitelleet, että ensi kuun puolella lähetään palokunnan porukalla Tampereelle pelaamaan jotain laserammunnan tyylistä, saunotaan ja juodaan ja semmosta rattosta touhua, niin tänään kun Lempinen (joka on järkänny sen jutun) kysy harjotusten loppupuolella, että onko vielä joitain 18 vuotiaita palokuntalaisia, jotka on tulossa mutta ei vielä ilmoittautunut. Ihan oikeasti yhtään vähättelemättä joka ikinen kääntyi katsomaan minuun. Toistakymmentä silmäparia tapittaa ja minulle menee hetki tajuta, kun saan sanottua että kyllä juu tulen. Melkein kantoivat minut kirjoittamaan nimeni siihen ilmoittautumislappuseen.

Tässä tämä

Pohdin

Jos kaksi tietyntasoista taistelulajin osaajaa taistelee keskenään ne molemmat tuntee liikkeet ja osaavat käyttää niitä ja myös torjua ne toisen tekemänä. Mietin vain että jos tällainen taistelija taistelisi jotakuta noviisia vastaa joka ei osaa näitä tiettyjä taistelulajin liikkeitä kumpi voittaisi? Ajattelin vain että jos tämä taistelija ei ole niin kehittynyt että saisi torjua muita kuin niitä tiettyjä liikkeitä, ju nou, ne ei ole harjoitelleet liikkeiden luovaa käyttöä ja sitten kun tämä noviisi pamauttaa oikean suoran jota se taistelija yrittää torjua jollain hienolla liikkeellö joka ei sitten toimi oikeaan suoraan ja sitten se noviisi osuu ja kolkkaa taistelijan. Niin tommosta mietin.

Nää kokeet ja epämääräiset herätykset tappaa minut vielä

Hyvä otsikko olikin jo käytetty joten antaapi olla

Ahdistaa. Koko ajan ajattelen, että kerta se tuntuu menevän perseelleen se meneekin loppuviimeks ihan hyvin, mutta se on mahdotonta, koska en ole lukenut tarpeeksi.

Joku vanha itämainen sanonta kuuluu: Paras hetki istuttaa puu on 20 vuotta sitten. Toisiksi paras on nyt. Olisi pitänyt aloittaa lukeminen edes kaksi viikkoa sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toisaalta jos jatkan hirveen myöhään niin oon ihan tillintallin huomenna kokeessa, kun ei pysy pää pystyssä tai silmät auki.

Toisaalta psykologia ei ole kuitenkaan niin relevantti tulevaisuuteni suhteen, mutta olisihan se kiva kirjoittaa kivasti. Englantiin pitäisi panostaa, mutta siihenkään en ole vielä lukenut. Ai niin, eihän minun tarvitse. *Snobinaurua*

Hyvää yötä kait sitten vaan, huomenna kokeessa painiskellaan. Paitsi Elina. Senkin järkevä ihminen.

Mitt namn

Nimet ovat aina olleet minulle ongelma. Aina, kun pitäisi keksiä nimi vaikka vain pelihahmolle on se tuskastuttava prosessi jolle ei näy loppua. Usein päädyn johonkin tylsään ja latteaan, kuten omaan nimeeni tai johonkin nimimerkkiin jota käytän netissä. En vain osaa spontaanisti keksiä jotain nimeä, johon olisin tyytyväinen, se ei saisi olla mikään perus Matti tai Teppo, sen pitäisi olla hauska, muttei typerä tai lapsellinen, sen pitää olla osuva. Joillakin se onnistuu ihan tosta vaan mutta ei minulla. Tämä blogin otsikon värkkäsin sillon viime vuoden puolella kuvitellen että siihen tottuu ja ihan hyvä se on, mitä se kai onkin, mutta en silti ole siihen tyytyväinen. Se pitää vaihtaa johonkin sopivampaan mutta kun en keksi että mihin.

Ylioppilaskirjoituksetkin olivat tänään. Odotan tuloksen olevan jotain keskitasoa, kirjoitin otsikon 6. Mitä syömme vuonna 2030? Ja sain aikaan vajaan kolme sivua :(. Harkitsin myös viimeistä tehtävää jossa aineistona toimivat diagrammit sekä ensimmäistä, jossa piti kirjoittaa hitaan elämäntyylin suosiosta.

Niin ja pääsin The legend of Zelda: Phantom hourglassin läpi. Jee!

Haikut on kivoja antakaa aiheita, ellei ne ole ihan paskoja. Haikut siis, mikään aihe ei voi olla paska. Paitti ilmiselvä.

Päivän haiku

Turvaudun haikuun,
se on helppo kirjoittaa,
sekä nopea.

Päivän haiku

Uuden penkin sain,
se hieno on allani,
takamus lepää

Jipiii, oksennusripulitauti. Lähinnä oksennus.

Ei välttämäti tarvii lukea, kuhan jotakin tekemistä keksin koneella.

Paska olo, aamuyöstä heräsin toistuvasti tunteeseen siitä, että vatsa on epävakaa, mutta en juuri välittänyt ja jatkoin unia, kunnes iskän lähtiessä töihin kuuden maissa jäin vain makaamaan valveilla, kun en uskaltanut juuri vaihtaa asentoa tai nousta sängystäkään. Makasin sitten varmaan kaksi tuntia niin, että nukahdinkin välillä, kunnes kaheksan maissa ajattelin ettei tämä sängyssä makaaminen huonon vatsan kanssa ole tämän arvoista, nousin, kävelin vessaan, asetuin korkeaan polviasentoon pytyn eteen. Mitään ei tullut hetkeen, enkä uskaltanut lähteä hakemaan vatia johon voisin oksentaa ollessano asioilla. Kusetti vaan niin pirusti, etten voinut muuta kuin istahtaa muun lastin pelossa. Just ehdin asiani, ennenkuin yökkäsin lavuaariin, ehdin nousta ja antaa ylen pyttyyn.

Hain koneen ja istuskelin sillä jonkin aikaa, äiti käski viedä kirjeen postilaatikkoon, kävin sen tekemässä, heikotti koko matkan ja mahakin tuntui omituiselta taasen, tulin takaisin olohuoneen "tukikohtaani", menin sikiöasentoon makaamaan ja jäin siihen. Jonkin ajan kuluttua äiti pyysi, että hakisin postin, kun minulla oli enemmän päällä. Ajatus ei juuri houkutellut, mutta ajattelin että menkööt, lähdin hiiitaaasti nousemaan, kävelin ulos takki päällä, pääsin puoleenmatkaan postilaatikkoa, kun maha ei enää kestänyt ja oksensin enemmän kuin koko aamuna yhteensä äitin kukkapuskaan. Selvisin elossa takaisin postien kanssa ja nyt päätin jakaa tämän epämiellyttävän kokemukse teidän kanssanne.

Paska olo

Muokkaus: Nyt on jo ihan hyvä olo. Mustikkamaito pysyy jo sisällä eikä ole enää niin sekvava olo.

Ihminen on tuomittu vapauteen

Pikaisesti vain puran hieman mielen jännitteitä. Psykologian koe alkaa oikeasti jo ahdistaa mitä suurimmissa määrin. Tuota psyyke -kirjaa on kyllä ihan mielenkiintoista lukea, vaikka äidinkielen opettajan kirjoittamana siinä on harmittavan paljon kirjoitusvirheitä, mutta ongelma on että se ei ole oppikirja, vaan vaikuttaa enemmän sellaiselta esseeltä tai tutkielmalta. Ei niin tiivistä, joten lukeminen on hidasta.

Jaa juu unohtakaa, kirjoitin kaksi tolkuttoman pitkää kappaletta, jotka näin jälkikäteen tarkasteltuina voisivat olla järkevämpiäkin, enkä nyt pysty tämän loogisempaan työskentelyyn. Kirjoita jossain välissä kirjoitusten jälkeen piiitkän pitkän esseehöpötyksen aiheesta jos innostun. Haluan asian ilmoille, mutta nyt se vain vaikutti typerältä ja kuivalta. Joo

Nonih. Nyt putos se punanen lanka tästä merkinnästä. Otsikon jätän koska se on hyvä lainaus ihan noin itsessään.

Tuossa vaikka kuva graffitilinnusta joka "pii"pittää:

Muokkaus: Onko outoa, että galleriassa joku Mike niminen minua vuota nuorempi poika lisäsi sydämen tuohon oletuskuvaani Tampereelta. Näkyis olevan tommonen käppipoika joka räppää tai jotain muuta. Säälittävältä pennulta näyttää.

Hei niin ja oonhan minä kuulemma kulkenut junalla melkein Ruotsiin asti. Toisaalta olin silloin yksivuotias joten se ei ihan ollut tuoreessa muistissa.

To alcohol! The cause of - and solution to all of lifes problems

Toivottavasti ette nostaneet toiveitanne kovinkaan korkealle, mysteerituote on tässä:

Duff -olut suoraan Springfieldistä. En nyt muista katotteko te hirveesti Simpsoneita, mutta kun näin kopallisen noita kaupassa en voinut olla ostattamatta sitä äitillä. Siis pullon, ei koppaa. En mikään alkoholisti ole. Toivottavasti se on hyvää, maistelen sitä saunan jälkeen ja kerron siitä sitten kunhan sieltä kohta pääsen.

Mahtavaa, falimu jatkaa tarinaa!

Kävin sitten vihdoin kuluttamassa sen lahjakortin minkä kummitätini antoi. Suomalaisessa kirjakaupassa siis. En mitään kirjallisuuden klassikoita ostanut, sarjakuvia vain. Löysin jopa "Nälkäpelin" sieltä, mutta päätin että haluan lukea sen alkuperäisellä kielellä. Sitäpaitti sen saa halvemmalla netistä. Nyt on sitten lahjakorttilla kuusikymmentä senttiä ostovaraa, ei kukaan haluaisi?

Vielä tämä, millos me sitten lähetään sinne Helsinkiin, kun mulla alkaa jo työt sillon sillä viikolla kun Emmillä ja Jennilläkin on vielä kokeita?

....No en päässyt tätä vielä juomaan, kun sen oli taas joku päättänyt piilottaa. No, säästetään johonkin erikoiseen tapahtumaan. ;)

Bummer

Nyt en siis tänne jaksa edes yrittää. Mummolassa kun mennään nukkumaan jo nyt näihin aikoihin, joten en viitsi. Pahoittelen nyt vain töykeää käytöstä, mutta palatkaa ihmeessä huomenna tuotepaljastukseen ;)

Lopun alkua

Nyt alkoi painaa päälle tuo kirjoitusten luoma ahdistus. Sitä vihdoin tajuaa, että niihin on enää viikko aikaa ja niihin ehkä pitäisi lukea jo aika tohinalla. Nyt otin tuon psyyke kirjasen esille ja ryhdein sitä tavaamaan ihan urakalla.

Miksi kaikkiin kivoihin opiskelualoihin on jokin ennakkotehtävä? Vieläpä niin vaikea? Ihan typerää.

Sopio kortit saapuivat. Tatu osti pleikkarin. Guitar hero 3 ei toimi minunkaan koneella. Mennään huomenna mummolaan.

Tänään auringon laskiessa tajusi, miten tämä on oikeasti lopun alkua. Eikä edes alkua. Lopun alun loppupuoli. Hirveän haikea olo tuli, kun tajusi mitä kaikkea sitä nyt tekee viimeistä kertaa. Hirveän vertauskuvatäyteläinen iltapäivä.

Nyt taidan tehdä niin, että luen psykologiaa hyvin analysoivasti englannin kielellä. Lyön kolme kärpästä yhdellä iskulla.

Sanoista tekoihin, sanotaan.

Valoisampi tulevaisuus

Minä en lähde matkalle maailman ympäri. Minä lähden Tampereelle. Moi!  -Simo Frangén


Kyllä minä saatan lähteä matkalle maailman ympäri sitten kun on aikaa ja rahaa ja ennenkaikkea munaa lähteä reissaamaan suureen suht tuntemattomaan enkä sitä vain jossittele ja siirtele tekosyiden varjolla eteenpäin.


Mutta vaikuttaa siltä, että minä lähden Tampereelle opiskelemaan oli se nyt sitten mitä hyvänsä sitten armeijan jälkeen. Tähän lopputulokseen päädyin pohdittuani asiaa usealta kantilta. Ensinnäkin siellä on useat eri opiskelualat mitä olen suunnitellut. Englannin filologia, kääntämiskoulutus, tv ja elokuva-ala, näyttelyjutut ja kaikkea kivaa. Lisäksi siellä on Ryanairin toimipiste, eli pääsisin "ulkomaille" nopsasti ja halvalla. Siellä taitaa olla kuulemma ihan kivaa opiskella mitä nyt olen tuolta netistä asiaa kurkkinut ja halpaakin asua kait jos oikein ettii. Mutta Tampere. Toki Helsingissäkin on kaikkea ja teatteriammattikorkeakoulukin, mutta sinne pääseminen voi olla aikas hankalaa, ja onkin. Enkä minä oikeastaan ehkä niin Helsingissä halua asua. 


Siinä kaikki mitä teidän tarvitsee tietää tästä päivästä, ei siis sillä ettäkö olisi jotain salattavaa, mutta en juuri ole muuta tehnyt kuin tutkinut asioita.

Taas kävi näin että päivä kääntyi myöhään enkä juuri ehtinyt mitään kirjoittaa tai olla koneella muutenkaan. Vietettiin kerrankin laatuaikaa Tatun kanssa.

Öitä.

Henkkarit

Noniin, tekisinkö kuvakollaasin (kovin tylsän tosin) puuropannukakusta, vai kirjotitaisinko jotain ihan muuta?

Aloitan kirjoittamalla jotain ihan muuta.

Tänään ensimmäistä kertaa Suomessa minulta kysyttiin henkkareita ostaessani jotain. Edes sillon Tervossa ei kysytty vaikka ostinkin oluen. No, olin kylällä pyörähtämässä, kun äiti piti heittää sinne ja kävin kaupassa ostamassa jotain syötävää kotiin. Nappasin ristorante pizzan ja samalla huomasin, että ensimmäiset simapullot olivat ilmestyneet kaupan hyllylle. Onhan se tietysti hyvä, kun vappuunkin on aikaa enää kaksi kuukautta. No, nappasin semmosen siitä kainaloon myös, kun en ole pitkään aikaan simaa juonut, menin kassalle missä kassarouva pyöritteli pulloa hetkisen ja kysyi sitten henkkareita. Annoin sitten ajokorttini ja tämä vaan sano  jotain tyyliin: "viiden päivä viidettä, mutta sehän ei..." Sitten jotain siihen väliin mainitsin ja hän tajusi myös katsoa vuotta ja totesi sitten että johan minä olen vanha kuin taivas ja sitten ne alkoivat viereisen kassahenkilön kanssa jutustelemaan miten olisi hienoa jos heitäkin vielä luultaisiin nuoremmiksi ja sitä rataa. Että simaa ostettaessa henkkarit enkä meinannu niilläkään sitä saada.

Taidanpa jättää kollaasin huomiselle, jos ketään alun alkaenkaan kiinnostaa.

Burger king

Tänään tuli palava kaipuu päästä syömään Burger kingin hampurilaista. Se oli jotenkin niin terveellisemmän tuntusta ja hyvänmakuista että en voi unohtaa sitä makuelämystä ainakaan hetkeen. Sämpyläkin oli parempi ja koko hampurilaisen koostumus oli parempi Mcdonaldsin ja hesburgerin vastaaviin. Ainut ongelma tässä asiassa on että lähin Burger king on Tukholmassa.

Tehän mietitte että ois kiva tehä tämmönen risteilyjuttu joskus toistekin, eiköhän ois jo aika lähteä. Se oli niin hyvää.

Aloin sitten nälän ja himonsekaisissa tunteissa tutkia asiaa, siis ennen kuin sain tietää että lähin kingi on Ruotsissa. Ajattelin tarkistaa netistä, josko jossain Helsingin nurkassa vaikka sattuisi olemaan Burger king, mutta ei lykkyä. Suomessa oli kaksi kingiä, mutta molemmat suljettiin vähäisen kävijämäärän vuoksi. Toisesta tuli Suomen ensimmäinen Mcdonalds. Jep, Burger king oli suomessa ennen Mcdonaldsia ja Hesburgeria.

Avasin sitten talousuutisten sekä wikipedian sivun aiheesta. Onnenpotku, talousuutiset kertovat, että syyskuussa kingin toimitusjohtaja sanoi tuovansa tuotemerkkinsä jälleen Suomeen, ravintolapaikkojakin oltiin jo katsastettu. Olin onneni kukkuloilla, ei tarvitsisi ainakaan naapurivaltioon lähteä kulinaaristen halujen vuoksi. Mutta Wikipedia palautti minut maan pinnalle. Luin senkin artikkelin läpi ja lopussa tokaistiin miten samainen toimitusjohtaja oli päättänyt hyllyttää koko asian joulukuussa. Talousuutisten sivuilta löysin tämänkin uutisen ja masennuin. Ei Burger kingiä ainakaan lähivuosina.

Noh, minä tomerana poikana päätin ottaa selvää miten ko. hampurilainen valmistetaan, koska sellaisiakin ohjeita on netti pullollaan. Mutta en löytänyt sämpylän ohjetta, ja se siinä hampurilaisessa minua eniten kiehtoi. Sitten tajusin että voihan olla että niitä sämpylöitä saa vain Ruotissa, koska en usko että on joku maailmanlaajuinen tuottaja, joka jakaa kaikki sämpylät kaikkiin Burger kingeihin ja mäkkäreihin ja heseihin. Tuntus että siinä on pakko olla jotain valtiollisia eroja.

Noh, elämä on.

Taas aika tekstipainoitteista postausta, mutta lupaan että huomenna ainakin yksi kuva ellei enemmänkin

Nää otsikot on päivä päivältä vaikeampia keksiä

Nyt pitää saada joku järki tähän eloon, yks ainut tämmönen "hektisempi" päivä ja minä olen jo ihan ulapalla, tuntuu, kuin missään ei olisi mitään järkeä ja ajantajukin on aivan hävinnyt. Siis ihan tuntien tasolla, ei vain päivien. 

Rutiineja pitää saada, ja niitä onkin, mutta just tämmönen vaihtelu ajaa minut ihan raiteilta. Huomenna on Mansikoiden kokous, mutta se on Varkaudessa jonne ajaa kaksi tuntia, mitä en halua tehdä. En oikein kyllä kehtaisi jättää menemättä, mutta on kai pakko. Pitää vaan ilmoittaa etten pääse (taaskaan.) Viimeksi kun olin poissa marraskuussa, niin sitten joulukuun kokouksessa puheenjohtaja alotti silleen epämiellyttävään sävyyn, että tänään on näköjään nuorisojäsenkin paikalla. Suurin osa siitä porukasta on kyllä niin täynnä ihteään että hävettää katsoa.

Väsyttää ihan hirveästi, ehkä pääsen nukkumaan kohta, ellen jotain muuta keksi ja keksinkin, mutta se vie vain hetken ja sitten pääsen nukkumaan.

Tein toissapäivänä tai eilen lettuja:

Ape, aluksi aivan avuttoman aneemista.

Lopulta läjä lettuja lautasella, loistavia!

Mielenkiintoinen teksti

Miksei tänään voinut tapahtua mitään erikoista? Miksei tänään minua voitu repiä jonnekkin, ettei huomenna tarvitsisi?

Taas kaikki kaatuu siihen faktaan ettei minulla edelleenkään ole autoa. Jos minulla olisi nyt auto, huominen ei olisi ongelma ollenkaan. Toisaalta myös se tenttilappu olisi oiva apuväline juuri nyt mutta se on sivuseikka.

Sovittiin, että menen huomenna Jeren luona käymään kahen maissa. Sovittiin myös että kävisin apteekissa. Sovittiin myös, että menen psykologian tenttiin. Sovittiin myös, että menen nuoriso-osaston harjoituksiin.
Mutta äitipä päätti, että hän lähtee tyttärineen Viitasaarelle uimaan. Eli minulla ei ole keinoa päästä mihinkään ja silti pitäis päästä kaikkialle. Pää räjähtää hitaasti.

Ja nyt pitäisi valita asioiden välillä. Jos kumarran toiselle, väistämättä pyllistän jollekulle toiselle. Minä kun en tykkää pyllistellä.

yöääh.

Voisinhan minä mennä koululle aamusta ja odottaa siellä sen seittemän tuntia, mikäli se tentti nyt on sillon koulun jälkeen. Mutta sitten en pääse Jeren luokse, mitä sekä minä että hän olemme odottaneet jo jonkin aikaa. Tai sitten teen niin kuin äiti ehdotti, ja menen koululle joskus kahen maissa kun äiti heittää minut sinne niiden lähtiessä sinne Viitasaarelle, mutta silloinkaan en pääse Jeren luokse. Odottaisin myös turhaan tunteja koululla. Kun vaan saisin auton jostain nyysittyä/lainattua. Tai sitten luotan että kaikki järjestyy. ;)

No mutta hitto kun en jaksa ajatella asiaa, ehkä asiat on selkiytynyt pään sisällä yön aikana, öitä.