Eräässä toisessa yhteydessä puhuimme, enkä nyt puhu meistä, ystävyydestä. Siinä sitten tajusin että en oikeastaan ole koskaan puhunut tästä asiasta juurikaan kenenkään kanssa.
Määritelläänpäs:
Tuttu = henkilö, jonka tunnet/tiedät erinäisistä yhteyksistä, tiedät joitain luonteenpiirteitä, kanssakäyminen yleensä pikaista tai muiden henkilöiden seurassa.
Kaveri = Henkilö, jonka tunnet jo vähän paremmin, tiedät luonteenpiirteitä ja kanssakäyminen on jo sujuvaa, vaikkakin keskustelu yleensä pyörii tiettyjen asioiden ympärillä kuten työ ja harrastukset.
Ystävä = Henkilö, jonka tunnet vieläkin vähän paremmin, tiedät luonteenpiirteitä, toiveita, arvoja, kanssakäyminen sujuvaa ja mukavaa aiheesta riippumatta jne. kivoja juttuja.
Noin minä sen ajattelen pääpiirteissään ja kun minulta kysytään että kuka on minun paras kaverini vastaan aina ettei minulla ole. On jotenkin typerää arvostella ystävyyttä. Mutta kun kysytään onko minulla ystäviä, niin uskokaa tai älkää te ponnahdatte ensimmäisenä mieleen. Sen jälkeen yleensä Ossi ja/tai Olli, Huuskoset, Mikael ja muutama muu mutta tämäkin tietysti vähän riippuu kuka kysyy missä ja milloin.
Työ olette oikeastaan ainoat yksin minun "parhaat" kaverit ja ennekuin otatte tämän jonkinlaisena teidän objektisoimisena antakaahan minun selittää. Esim. Ossi on hyvin vanha ja hyvä ystävä siitä ei ole epäilystäkään, mutta se on sillai minun ja Tatun kaveri. Hyvin harvoin me ollaan erikseen sen luona käymässä tai sillätavalla. Onko se muuten omituista, että me "jaetaan" jopa ystäviä pelkän huoneen ja tavaroiden lisäksi? Toisekseen Huuskoset on koko perhe jotka ei siis ole meille sukua mutta hyviä ystäviä kaikki tyyni. Tosin ehkä Aapeli pomppaa sieltä semmoseks varsinaiseksi ystäväksi mutta sekin me "jaetaan" Tatun kanssa.
Eihän mulla kuten monella muullakaan ole tapana sanoa ystävä, vaan kaveri soljahtaa suusta vähän helpommin mutta käytän sitä nyt tässä ihan vaan että pysyn itsekin kärryillä.
Sitten kavereita on jo aika läjä. Koulukaverit, harrastus kaverit (?) ja muut sen sellaiset. Niitä riittää vaikka muille jakaa ja niinhän se yleensä meneekin. Tuttuja on taas sitäkin enemmän, kavereiden kaverit, se yksi tyyppi jonka näin silloin joskus ja aina välillä törmätään toisiimme -tuttu jne.
Noin se siitä osiosta. Mikä minua rassasi tässä aiheessa oli, että minulla on tapana ylianalysoida asioita ja ystävyys lukeutuu tähän joukkoon. Viime aikoina oon alkanu pohtia miten ystävyys muodostuu, toimii ja kehittyy ja voin melkein suoraan sanoa että eihän siitä ole mitään tullut. Tatu tuntuu olevan paljon parempi tekemään ystäviä kuin minä ja sekin hieman rassaa. Vaikka sosiaaliset tilanteet sujuukin ihan hyvin varsinkin ystävien ja kavereiden seurassa molen aivan surkea silloin, kun ajattelen että tuohon tyyppiin ois mukava tutustua ja yritän sitten vaikuttaa mielenkiitoiselta mikä johtaa puheen ontumiseen ja typeryyksiin noin yleensä. Säälittävältähän se kuullostaa mutta valitettavasti se on totta. Sitten kun osaan olla rennosti niin johan alkaa sujua mutta kun ajattelen että mitä pitäisi tehdä ja mitä välttää ja kaikkia muita asioita rentoutuminen ei oikeastaan suju.
Nyt hirvittää se, että sitten kun muutan toivottavasti Tampereelle en saa ainuttakaan ystävää. Tai yleensä se ystävien hankintaprosessi minua tässä hirvittää. Mitä pitää tehdä, milloin on soveliasta tehdä sitä ja tätä ja niin edespäin. En voi edes kuvitella millanen urvelo minusta kehkeytyy jos ja kun, toivottavasti kun alan seurustella, kun jo ystävienkin tasolla se on näin vaikeaa. Kun on asunut koko ikänsä samalla paikkakunnalla niin kaveritkin on pysyny pääpiirteissään samoina. Janihan oli sillon seiskalla mutten muista miten meitä tuli kavereita silloin. Sen muistan että se alkoi seurustelemaan Marisan kanssa ja sitten myö kimppauduttiin ja nyt asiat on miten ne on. Ei pitäisi ottaa näitä asioita itsestäänselvyyksinä.
Eipä muuta kait tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti